Jamppa

4821km

2011-06-30T18:10:00.008+10:00

Aika rientää kuin siivillä. Välillä sitä herää, että taas on kuukausi tai kaksi vierähtänyt...

Huhtikuun puolivälissä lastasin trailerin täyteen veneitä, ja suuntasin kohti Melbournea. Keräsin tulvan tuhoamia veneitä yhteen traileriin ja vein niitä tehtaalle korjattavaksi. Matkan ajankohta oli tarkkaan valittu, tein viiden päivän pysähdyksen Sydneissä. Muutaman valmentamani pojan vauhti ja kunto oli ollut sitä luokkaa, että he lähtivät kokeilemaan vauhtiaan maajoukkueen karsintoihin. Joten siinä samassa pääsin minäkin kokemaan ensimmäisen kerran Australian junnu maajoukkueen ”selection trial”, kaksi poikaa yksiköllä ja kaksi ip kaksikkoa. Karsinnat olivat kaksi osaiset, ensimmäiseen puoliskoon osallistutaan joko yksiköllä tai ip kaksikolla ja toiseen osaan, ”seat racing”, valitaan ainoastaan parhaimmat. Karsinnat alkoi 1900 metrin time trial:lla, josta aikojen perusteella karsittiin A, B, C jne finaaleihin. Kahdeksan veneen finaaleiden ja NTID-testin (national talent identification test) perusteella valittiin soutajat ”seat racing” karkeloihin. Ainoastaan yksi pojistani selvitti tiensä jatkoon ensimmäisestä osasta. Kahden päivän yli jatkuvien ”seat racing” vetojen jälkeen valittiin tämän vuoden soutajat maailmanmestaruuskilpailuihin. Minun urheilijoiden vauhti ei riittänyt valintaan tänä vuonna, tosin paras poika jäi Australiaan jääväksi varamieheksi.

Mielenkiintoinen kokemus... Samaan aikaan myös U23 ja Senior A maajoukkue teki omia valintojaan samalla radalla. Tulihan sitäkin siinä ohessa seurattua ja ilmeteltyä.

Matka jatkui kohti Melbournea. Nina oli pakannut kakki neljä lapsukaista lentokoneeseen ja lähettänyt heidät jo etukäteen Melbourneen. Aili oli ystävällisesti noutanut lapset lentokentältä ja pitänyt huolta kunnes saavuin perille. Tosin ei se huolenpito siihen loppunut, ei ollenkaan. Siitä iso kiitos Ailille, nautimme viikon huolenpidosta täysin sydämin.

Monenlaista mahtui siihenkin viikkoon. Menimme edestakaisin paikasta toiseen. Kävimme Science centerissä, Melbourne Zoo, pika visiitti Gelongissa (Sykesin tehdas) ja monta muuta paikkaa. Hauskaa oli ja minä erityisesti nautin jokaisesta minuutista lasteni kanssa. Kotona normaalissa arjessa ne hetket ovat välillä liiankin harvassa.

Sain muutaman uuden veneen kyytiini ja matka jatkui takaisin. Ostin kahden näytön DVD soittimen autoon, jotta lasten matka joutuisi nopeammin ja niinhän se joutui... Vähän ennen puolimatkaa, ensimmäisen päivän loppupuoliskolla katsoin taustapeiliin ja ihmettilin mustaa savua trailerin takana. Pikainen stoppi tienposkeen ja katsomaan... Aikani katseltuani ja tutkiskeltuani en löytänyt mitään ongelmia, joten matka jatkui. Vauhdin noustessa sinne sadan kieppeille huomasin saman mustan savun trailerin taka-akselin paikkeilla uudestaan. Uusi pysähdys, ja en edellenkään huomannut mitään vikaa missään. Jatkoin matkaa hiukan rauhallisemmin seuraavaan kylään, johon onneksi oli matkaa ainoastaan kymmenkunta kilometriä. Kylästä löytyi paikallinen ”kylähullu”, joka työskentelee24/7. Trailerin etunmaisen akselin hitsaus oli irronnut kuskin puolelta. Vauhdin noustessa riittävästi etu-akselin rengas alkoi hiertää taka-akselin rengasta aiheuttaen sen mustan savun. Pikaiset hitsaukset ja matka jatkui...

Seuraavana aamuna lähdimme liikkeelle paljon ennen auringon nousua niinkuin monenlaiset eläimetkin. Valitettavasti autoni ja trailerini koitui yhden kengurun ja yhden valkoisen jäniksen kohtaloksi. Pysähtyessämme aamupalalle jo auringon paistaessa oli traileriin jäänyt valitettavat jäljet eläinonnettomuudestamme. Valitettavaa pientä eläinonnettumuutta huolimatta loppumatka sujui joutuisasti ja saavuimme kotiin parin viikon reissun jälkeen väsyneinä mutta rentoutuneina. 4821km oli kertynyt trippimittariin kääntyessäni kotipihalle.

Australian tiet ovat pitkiä ja suoria, välillä hyvinkin unettavia. Jokaisessa osavaltiossa on omat huvittavat tienvarsikyltit muistuttamassa kulkijoita siitä, että on pysähdyttävä riittävän usein tai muistuttamassa nopeusrajoituksista tai ylinopeuden vaaroista. Pyysin Almaa ottamaan muutaman kuvan ihan vain muistoksi noista kylteistä tai voi sanoa jopa kylttisarjoista.

PH-ihme

2011-03-27T08:57:00.008+10:00

Aloitan jokaisen aamuni isolla lasillisella viherjuomaa, jonka yhteydessä nautin Omega 3-6-9 kapselin. Mitä on tapahtunut?

Veikolla oli Australiaan tullessaan matkaluettavana kirja nimeltään "PH-ihme". Hiljattain julkaistu suomennos, jonka hänen kaverinsa oli tarjonnut matkaluettavaksi. Täällä hän tarjosi kirjaa Ninalle luettavaksi, ja hiukan uteliaisuudesta aloin myös lukea kyseistä kirjaa. Ahmin kirjan tietoja sivu sivulta ja esittelin tyhmiä kysymyksiä Veikolle liittyen kirjan uskomattomiin tarinoihin, kinnostukseni oli herännyt...

Suomen matkan aikana etsiskelin lisää tietoa liittyen ph-tasapainoon. Löysin uuden kirjan nimeltään "Ph-tasapaino avuksi painonhallintaan". Noita kahta kirjaa ja löytämiäni tietoja internetistä yhdistelemällä aloin kehitellä omaa uutta alkalista ruokavaliotani. Se ei ole täysin alkalinen, mutta sanoisin että yli 70%:sti.

Aloitan siitä mistä olen luopunut. Sokerista olen pyrkinyt luopumaan kokonaan, kahta tai kolmea jälkiruokaa lukuunottamatta voin sanoa, että olen onnistunut karsimaan sokerin lähes kokonaan (ei hilloja, ei karkkeja, ei sokeripitoisia juomia). Jokapäiväiset lukuisat kahvini olen onnistunut karsimaan ainaostaan yhteen kupposeen päivässä, on ollut jopa päiviä etten ole juonut ensimmäistäkään. Leipätuotteet olen onnistunut karsimaan niinikään lähes kokonaan. Maitoa nautin pienen tilkkasen kahvin seassa, ja satunnaisesti aamuisin puuron tai weetbixien kanssa.

No mitä sitten nykyisin syön? Paljon vihreää... ja juon paljon puhdasta energisoitua vettä. Lounas on useimpina päivinä iso salaatti, paljon pinaattia, kaalia, vihreää salaattia, ituja, sipulia, tuoretta kurkkua, tomaattia, ja avokadoa. Joskus laitan mozarella palleroita salaatin sekaan antamaan hiukan lisämakua. Perhe päivällinen on oikeastaan ainut poikkeus alkalisessa ruokavaliossani. Riippuen päivästä ja kokista mitä on tarjolla, ihan normaalia pasta/jauhelihaa tai toisinaan iskän kasvispihvejä mikä taas tukee kokin ruokaremonttia...

Miten olo on muuttunut? Olen nyt 15kg kevyempi, joten painonpudotus itsessään on jo iso muutos. Kevyemmän olon myötä aloin treenaamaan about neljä viikkoa sitten, joka toinen päivä 30-75 minuuttiin. Viime viikolla kasvispihvejä tehdessäni leikkasin palan sormesta ja jouduin luopumaan muutamasta treenistä, mutta tänään olin taas takaisin ergon äärellä, 40min. Olo on paljon energisempi, treenien ja kevyemmän ruokavalion ansiosta asioihin on paljon helpompi tarttua. Kaikenlainen turhanpäiväinen pyöriminen on jäänyt huomattavasti vähemmälle, tartun asioihin ja teen samat vanhat työt nyt huomattavasti nopeammin. Ja ehkä isoimpana bonuksena verenpaineeni on laskenut yli kymmenen yksikköä alaspäin.

Tavoitteeseeni on vielä matkaa noin 9kg. Olen ollut todella tiukka ruokavalioni suhteen, mutta olen luvannut itselleni pienen myönnytyksen ruokavalion suhteen kunhan olen saavuttanut tavoitteeni. Tosin vain hetkeksi, jonka jälkeen jatkan hyväksi kokemallani tiellä...

2nd place

2011-03-15T18:51:00.006+10:00

Viimeinen harjoitus perjantai aamuna meni loistavasti, pojat olivat todella keskittyneitä, hiukan hermostuneita mutta positiivisella tavalla. Kaksi minuuttia startista, tahdilla 44, vauhtia 1:19, hiukan vastaista. Homma toimi kuten pitikin, pari 10 vedon startti ja viimeinen harjoitus oli tehty. Iltasella crew dinner ja viimeiset jutustelut. Oma olo dinnerin jälkeen ei ollut yhtä luottavainen kuin vuosi sitten... Lauantai aamuna perinteiset kaksi kierrosta radalla, ensimmäisellä kierroksella hiukan tekniikka drillejä ja jälkimmäisellä kierroksella startti + 40 vetoa.

Kisalämmittely meni nappiin, starttiviivalla yhdeksän hyvin keskittynyttä, valmista poikaa. Attention, ROW... Puolikas, hiukan pitempi, seuraava hiukan pitempi, kuudes oli täysmittainen. Reilu kymmenen vetoa takana ja puoli veneenmittaa keulilla, homma eteni suunnitelmien mukaan. Sillalle power ten ja edelleen homma eteni meidän johdolla. Kolmas viisisatanen kaatui (again) meidän tappioksi, puolimatkasta kakkosena ollut pisti isomman vaihteen päälle ja alkoi vyöryä rinnalle ja ohi. Pojat katselivat ja luottivat loppukiriinsä, mutta toisin kävi. Neljäsataa metriä maaliin ja olimme puoli veneenmittaa kakkosena. Loppukiri alkoi, tulimme tahdilla 39 hyvin voimakkain vedoin hyvällä rytmillä maaliin. Saavutimme johtajaa veto vedolta, muttemme riittävästi. Alle sekunti perässä, muutama metri erotti ykköspaikasta. Vastatuuleen ajalla 6:12 ei ole huono veto nuorilta pojilta. Parhaimmillaan menimme hyvässä kelissä 5:50, mikä olisi riittänyt palkintopallille Australian mestaruuskilpailuissa viikko myöhemmin.

Perämiehen kommentti kisan jälkeen: "Voittajat vain halusivat sitä enemmän tänään" kertoo minusta kaiken. Fyysisesti olimme todella valmiita, teknisesti olimme huippuja mutta se viimeinen tahto ei ollut siellä kauden tärkeimpänä päivänä.

Saavutimme myös toisen sijan koulujen välisessä skapassa, missä pisteitä lasketaan 12 veneen sijoituksista. Kuusi kasia, ja kuusi pariaironelosta. Neloset onnistuivat kohtalaisen hyvin, minkä ansiosta nousimme kakkoseksi. Kasit ovat yleensä olleet paljon vahvempia, niinkuin tänäkin vuonna.

Two weeks to go

2011-02-27T06:20:00.010+10:00

Aikaa on kulunut sitten viime kirjoituksen, joten eiköhän se ole aika taas kirjoitella.

Poikien soutukausi lähenee loppuaan, kaksi viikkoa jäljellä. Viikon päästä kisaillaan viimeistä kertaa ennen pääkoitosta, Head of the River on sitten 12.3.2011. Kausi on ollut monimuotoinen. Kahta koulua lukuunottamatta tulvat veivät laiturit koulujen vajoilta, ja yhden koulun vaja tuhoitui käyttökelvottomaksi. Pari koulua menetti tulvan myötä yli puolet veneistä, tulva nousi todella nopeasti ja muutaman koulun kohdalla onnistuttiin pelastamaan ainaostaan muutamat parhaat veneet. Me olimme onnekkaita, kaikki veneet saatiin pois vajasta ajoissa, pieniä kolhuja vajan sisällä mutta voi sanoa ettei tulva aiheuttanut vahinkoa meidän kohdalla ollenkaan.

Tulvan jälkeen joki oli pois käytöstä kaikelta liikenteeltä kolme viikkoa. Kolmen viikon jälkeen joesta oli onnistuttu kerämään talteen kaikki siellä ajelehtiva roina, joki oli jälleen puhdas romusta ja sinne oli turvallista mennä roinan osalta. Palasimme joelle yhden harjoituksen ajaksi, keskiviikko aamuna. Keskiviikko iltapäivänä terveysviranomaiset ilmoittivat että joen veden laatu on erittäin huono. Veden laadun sanottiin olevan niin huono, että kaikki veden kanssa kosketuksiin joutuvat ovat riskiryhmässä saada tartuntoja. Tämä merkitsi soutajien osalta uutta käyttökieltoa. Viikon päivät valmistelimme hygienia protokollaa minkä kaikki soutajien on käytävä läpi ennen harjoitusta, harjoituksen aikana ja harjoituksen jälkeen. Kaikki tämä hyväksytettiin terveysviranomaisilla, annettiin vanhemmille tiedoksi ja heidän allekirjoitettavaksi.

Loppujen lopuksi pääsimme takaisin jokeen harjoittelemaan. Joelle palasi iso ryhmä erittäin kovakuntoisia, hyvin motivoituneita poikia. Neljän viikon ergo treenit olivat nostaneet poikien kuntoa huomattavasti ja motivaatio päästä takaisin veteen oli valtava. Neljä viikkoa maantaista perjantaihin mentiin kuudella ergo treenillä, ja kolmella puntilla. Viikonloppuisin pakkasimme veneet ja lähdimme soutamaan pois Brisbanesta, muutamaan eri paikkaan. Viisi treeniä vesillä, ja takaisin ergon ääreen.

Viikko sitten oli kauden viimeinen 2k ergolla.
str 95kg 6:18
7 70kg 6:31
6 88kg 6:24
5 90kg 6:29
4 88kg 6:34
3 84kg 6:35
2 70kg 6:40
bow 84kg 6:29
Kuten listasta näkyy niin kuntopohjaa kyllä löytyy. Teknisesti pojat soutavat kohtuullisen hyvin, mutta rentous ei aina säily koko matkaa mikä taas heijastuu suoraan paineeseen lavassa. Summa summarum, silloin kun toimii on erittäin hyvä, mutta kun ei toimi niin on katastrofin ainekset. Toisaalta yritän aina pitää mielessäni, että kyse on 16-17 vuoitaista pojista!!!

Ensimmäiset kisat olivat ennen kuin olimme takaisin vesillä. Hiukan epävarmana lähdimme kisailemaan, mutta kova kuntopohja ja ennen joulua opitut taidot olivat edelleen siellä. Voitimme ensimmäisen kisan isolla marginaalilla, hyvin alhaisilla tahdeilla. Olin hyvin luottavainen kauden suhteen. Seuraava viikonloppu tiputti takaisin maanpinnalle, poikien halu ja taistelutahto oli jäänyt sinne ensimmäiseen kisaan... Kaksi viikkoa kovaa työtä saada homma toimimaan ja eilen oli taas uusi koitos.

Viimeisen viikon aikana muutin istumajärjestystä veneessä, olin muuttanut veneen trimmejä hyvinkin paljon ja meillä oli täysin uudenlainen startti. Pitkästä aikaa poikien hypätessä veneeseen minulla oli hyvin jännittynyt ole, ja yleensä se on lupaillut hyvää. Startti oli hyvin nopea, viiden vedon jälkeen olimme yli 1/4 veneenmittaa keulilla. Tahdilla 43 ensimmäiset 20 vetoa startin jälkeen, jonka jälkeen rauhotimme noin 38-39. Saavuttaessa sillalle, noin 600m startista olimme yli veneenmitan keulilla kakkoseen - 2,5 veneenmittaa kolmoseen. Olemme luoneet taktiikan siten, että sillan alta mennään 10 vetoa täydellä paineella. Ero senkuin kasvoi... Kolmas 500m oli kaatua meidän turmioksi, kakkonen alkoi saavuttaa veto vedolta. Pojat eivät reagoineet ollenkaan kakkosen nostoon kunnes oli jotain 400m jäljellä. Sitten mentiin rinta rinnan viimeiset metrit, ylitimme maalilinjan ykkösenä 0,28sek kakkoseen. Eroa kakkosen ja kolmosen välille oli kertynyt yli 9sek.

Seuraavaan lähtöön oli aikaa noin 1,5 tuntia, se ei ole pitkä aika palautumiseen, mutta onneksi se on sama kaikille. Ennen lähtöä juttelimme ensimmäisen startin kolmannen 500m lopahduksesta ja tavoite toiseen starttiin oli nimenomaan parantaa kolmatta viisisatasta. Juttelun myötä lähdimme vesille liian myöhään, joten lämmittelysoutu jäi todella vajaaksi. Uusi startti ja ensimmäinen lähtö toistui, muutaman vedon jälkeen reilusti keulilla, tosin 20 vedon jälkeen paine katosi kokonaan lavasta. Sillalle saavuttaessa oli seitseman venettä täysin rinta rinnan, meidän sijoitus 3-4. Power ten läpi sillan herätti pojat uuteen taistoon. Keskimmäinen tonni saavutimme kärkeä veto vedolta, tosin käsikirjoitus oli täysin ensimmäisestä startista poikkeava. Kuusi kärkivenettä eteni koko 2k rinta rinnan. Seuraava kuva on 800m maaliin, ja kuva on suorassa linjassa radan poikki.

Ylitimme maalilinjan ykkösenä, eroa kakkoseen 0,4. Kuusi ensimmäistä venettä oli 1,8sek sisällä. En ole koskaan nähnyt vastaavaa kasi starttia, ja ei ollut selostajakaan. Vielä palkintojakotilaisuudessa hän hehkutti miten mieletön kisa oli ollut. Olin todella tyytyväinen päivän antiin, kaksi voittoa täysin eri tavalla. Ensimmäisen kisan johdimme ensimmäisestä vedosta maaliin. Toisen kisan voitimme tulemalla takaa, taistelemalla jokaisesta sentistä. Tästä on hyvä jatkaa seuraavat kaksi viikkoa...

Lähinnä kameraa on tahti ja pojat järjestyksessä taaksepäin. Huomaa Veikko, että Big man on takaisin tahdissa, ja homma toimii...

Joulutervehdys

2010-12-24T18:08:00.001+10:00

Suomi - Australia

2010-11-05T21:12:00.009+10:00

Reilu kolme vuotta takana, montako edessä??? Siinä kysymys mitä olemme Ninan kanssa pohtineet kerran jos toisenkin, ja mihin ei ole aikomustakaan vastata tässä kirjoituksessa, ja toisaalta ei minulla olisi siihen edes vastausta. Hyviä ja huonoja puolia löytyy molemmista maista, mutta mikä on hyvää ja mikä on huonoa.

Kahdenkäden sormissa on ne kerrat kun olen pistänyt pitkät housut jalkaani näiden kolmen vuoden aikana, muutama arvokas juhla, ja parit työhaastattelut. Täytyy myöntää, että viihdyin shortseissa oikein hyvin, ajatus koleista ja kosteista marras-, joulukuun aamuista Suomessa ei houkuttele. Talvi on upeaa ja hienoa aikaa, mutta nykysuomessa (viime talvea lukuun ottamatta) kunnon lumiset ja muutaman asteen pakkaset ovat harvassa. Suomen kesä on kauneinta mitä maailmasta löytyy, sopivasti lämmintä, valoisaa ympäri vuorokauden, kaikki vihreää ja kukoistaa. Se on jotain mitä todella kaipaan. Miten se on täällä? 10 kuukautta vuodessa on loistavat kelit, ja kaksi kuukautta on liian kuumaa ja kosteaa. Onneksi takapihalla on uima-allas missä voi käydä vilvoittelemassa tarpeen tullen. Iso miinus tulee vuodenaikojen vaihtelusta, sellaista täällä ei varsinaisesti löydy. Ei ainakaan samanlaista mitä se on Suomessa, vuodenaikojen värikirjo on upeaa katseltavaa.

Ei ole päivää etten miettisi vanhoja kavereita. Haikailen niitä kesäviikonloppuja mökillä muutaman kaljakorin ja hyvien ystävien kanssa. Rentoa oleskelua aamusta iltaan saunoen ja fiilistellen. Ne lukuisat kaljailut Jokisipilän kellarissa aamuyön tunteina saunoen ja maailmaa parantaen. Niitä kavereita joiden kanssa ei aina edes tarvitse kertoa miltä tuntuu kun ne jo ymmärtää mikä on vikana ja missä mennään. Olen maailman huonoin kirjoittaja, mutta ei päivää etten miettisi mitä teille kuuluu. Totta kai täällä on tullut uusia kavereita ja muodostunut hyviä ystävyyssuhteita, mutta ei se tule koskaan olemaan samanlaista. Vuosien aikana tehdyt niin hyvät kuin pahat, on lujittaneet jotkut suhteet niin syvälle, ettei samanlaista uutta synny kolmessa vuodessa, ei edes kymmenessä.

Englannin kielen kanssa on oppinut elämään, ja se sujuukin kohtalaisen mukavasti. Mutta ei päivää etten miettisi miten jonkun asian olisi voinut sanoa paremmin, rikkaasta kielestä ei meikäläisen kannata nyt edes haaveilla. Soutukielellä pystyn puhumaan ja kirjoittamaan sujuvasti melkein loputtomiin, mutta kun mennään arkipäiväisiin asioihin, kieli muuttuu hyvin kömpelöksi ja yksinkertaiseksi. Täytyy myöntää, että meikäläinen ei ole syntynyt kieliopillisten tähtien alla, taitaa toi matematiikka olla edelleen meikäläisen vahvuus.

Kun herätyskellosi soi noin 4:30 tai joskus jopa aikaisemmin, ja koskaan ei ole tullut sellaista oloa että ei nyt, on todella iso juttu. Totta kai on aamuja jolloin väsyttää todella paljon, mutta silti hyvin mielin nousen ylös ja lähden töihin. Työ joka ei tunnu aina edes työltä, on vaakakupissa todella painava asia. Tykkäsin todella työstäni opettajana, kuusi vuotta Sauvossa olivat todella kivaa aikaa. Mutta silti on myönnettävä, että nyt olen unelma työssäni. Kaksi asiaa menee miinuksen puolelle, toinen on työajat ja toinen ei varsinaisesti liity työhön muuten kuin tilojen puolesta. Olen aina nauttinut käsillä tekemisestä, ja Sauvossa pystyin sulkeutumaan puuntyöstökoneiden keskellä ja sain tehdä käsilläni milloin mitäkin.

Ruisleipä on aivan pakko mahduttaa tähän kirjoitukseen. Se on asia mitä varmasti suurin osa ihmisistä ei osaa kaivata ennen kuin on ollut ilman ruisleipää riittävän kauan. Muutamat Suomivieraat ovat tuoneet kassillisen ruisleipää tullessaan, ja sitä on nautittu täydellä sydämellä. Mutta kun ne ovat loppuneet niin turha haikailla uuden leivän perään, täältä ei sellaista saa.

Siinä muutamia pohdintoja näin julkisestikin siitä mitä maahanmuuttajan pääkopassa liikkuu ja kohtalaisen usein. Nyt kolmen vuoden jälkeen ensimmäisen kerran on mahdollisuus päästä näkemään ja kokemaan se vaakakupin toinenkin puoli oikein läheltä. Lentokoneemme laskeutuu Helsinki-Vantaan kentälle 15.12. puolen päivän aikaan. Siitä seuraavat viisi viikkoa koko Heinon poppoo liikkuu pitkin eteläsuomea erilaisia elämän mäkiä kurvaillen ja tutkistellen. Itse lennän takaisin reilun viikon muuta perhettä aikaisemmin tammikuun puolivälissä. Toivotaan, että tulee valkoinen joulu.

Ei muuta kuin näkemisiin…

Urheiluhalli

2010-09-30T18:22:00.015+10:00

Vuosi sitten kirjoittelin rakennustyömaasta, jonka läpi jouduin kulkemaan päivittäin. Nyt kun uusi poikakausi on aluillaan on tilanne muuttunut, uusi urheiluhalli toimistoineen on valmistunut ja on täydessä käytössä. Urheilutilat ovat olleet käytössä nyt parin kuukauden ajan, mutta minä pääsen vetämään ensimmäiset voima/ergo treenit ensi maanantaina milloin uusi poika kausi potkaistaan liikkeelle.

Kuvan oikeassa reunassa näkyvä matala lisäsiipi on toimistotila, missä kaikilla urheilivastaavilla on oma toimistotila.

Käytäviltä löytyy tauluja missä on kaikkien urheilulajien vuosittaiset kapteenit läpi koulun historian. Urheilussa hyvin menestyneet koulun vanhat oppilaat löytyvät niin ikään käytävien seiniltä. Alakerrasta punttisalin vierestä löytyy näyttäviä palkintokaappeja mihin on koottu huomattava määrä pokaaleita ja muita palkintoja.

Punttisali on vaikuttava, tila on moninkertainen verrattuna aikaisempaan. Tila on jaettu osiin helpottamaan valvontaa ja valmennusta. Etuosassa on pelkkä matto, missä tapahtuu keskivartaloharjoittelu ja venyttelyt. Etuosa on tarkoitettu myös uusille oppilaille, ensimmäisen vuoden voimaharjoittelijat kehittävät oman kehon avulla liikeratoja ja perusvoimatasoja. Kun taidot kehittyvät heidät ohjataan salissa eteenpäin itse punttien luokse. VOimaharjoittelu ohjelma on 15 tasoinen kehityskaari. Muistaakseni tasolla 6 aloitetaan tekemään rinnallevetoa, tasolla 8 tempausta. Ennen tasolta toiselle siirtymistä joutuu antamaan näytteen taidoistaan. Seuraava taso tuo mukanaan uusia liikkeitä, joten jos taidot eivät ole riittäviä seuraavalle tasolle jatketaan vanhalla kunnes voidaan varmasti todeta, ettei ole loukkaantumisriskiä vaativimmilla liikkeillä.

Lasiseinällä on erotettuna iso tila mistä löytyy 16 ergoa ja 16 pyörää. Uusi tila mahdollistaa nyt sujuvasti noin kolmenkymmenen pojan yhtä aikaisen harjoittamisen. Ergo treenit saavat uudenlaista potkua kun nyt ergovedon loputtua voi hypätä pyörän selkään ja tehdä kevyttä palautumista pyöräillen kunnes uusi veto alkaa :)

Viimeiseksi kuva uudenlaisesta (minä en ole ennen nähnyt) soutulaitteesta. Soutulaitteessa kädensijat liikkuvat erikseen, ja ne mahdollistavat pienen sivuttisen liikkeen, mikä omalta osalta pakottaa kontrolloimaan liikettä enemmän. Ja toisaalta sivuttainen liike mahdollistaa liikkeen viemisen hiukan pidemmälle, melkein ohi kehon. Varsinaista käyttökokemusta poikien kanssa ei vielä ole, mutta omat kokeilut olivat erittäin positiivisia. Nähtäväksi jää auttaako laite myös soutamaan lujempaa...

Tyttökausi

2010-09-09T19:25:00.004+10:00

Uusi työ ja uudet haasteet ovat pitäneet omat päiväni hyvin kiireisinä. Aloittaessani uuden työn tiesin sen olevan uudenlainen haaste, joka tulisi työllistämään normaalia enemmän. Mutta todellisuus olikin jotain paljon enemmän. Kahden ensimmäisen kuukauden aikana pistin käytännössä kaiken uusiksi. Asioita voi tehdä monella tapaa, mutta miten asiat oli hoidettu uudessa työpaikassani aikaisemmin, ei toiminut. Kaikki toiminta oli kaoottista, kaikenlainen suunnitelmallisuus puuttui, mikä taas heijasti urheilijoiden tasoon. Isoin haaste oli luoda toimiva treeniohjelma eri-ikäisille tytöille huomioiden heidän suhteellisen alhainen lähtötaso. Olen tehnyt nousujohteisen suunnitelman seuraavalle kolmelle vuodelle, kolmantena vuonna uskoisin tyttöjen olevan valmis toteuttamaan ohjelmaa mikä vaaditaan voittaja joukkueilta.

Kauden alussa osallistuin ensimmäiseen Support Groupin kokoukseen. Valmistelin huolella esitelmän miten haluan hommaa viedä eteenpäin, vastaanotto oli hyvin positiivinen. Pidin tärkeänä, että tuon esille oman näkemykseni soudusta ja sen haasteista. Aloitin esitelmäni kysymyksellä: What is Rowing?

- Physical challange – power & endurance

- total body work

- teamwork

- competition

- discipline

- commitment

- balance & concentration

- graceful, rhythmic & elegant

- powerful, intense & aggressive

Ohjelma tulisi tavoittelemaan menestystä joka tasolla, tarkoittaa koulusoudussa 13 vuotiaista 17 vuotiaisiin. Ohjelman tavoite on kehittää yksilöitä, jotka toimivat isona ryhmänä. Voittaminen, häviäminen, tavoitteen asettelu, saavutukset ja palkinto ovat perus askeleet henkilökohtaiselle kehitykselle. ”I am responsible for the results I get…”. Se on motto, mitä yritän viedä eteenpäin; valmentajat auttavat saavuttaman asetettuja tavoitteita, mutta yksilöt tekevät sen työn.

Soutajien arvostus koulussa oli lähes nolla. Iso haaste tälle kaudelle oli nostaa soutajien arvostus ylös, positiivinen kuva soudusta lisäisi muiden oppilaiden kiinnostusta lajia kohtaan. Menestys kilpailuissa auttaisi luomaan ulkoista kuvaa positiivisemmaksi, mikä omalta osaltaan herättäisi ulkopuolisten kiinnostusta koulusta ja mahdollisuutta saada koulun ulkopuolisia sponsoreita.

Esitelmän tässä vaiheessa kohtasin monia kysymyksiä, tärkeimpänä – keinot?

- hyvät valmentajat ja hyvä valmentajakoulutus

- yhteistyö eri ryhmien kesken

- laadukas harjoittelu ja kilpaileminen

- kommunikointi eri sidosryhmien välillä

- menestyvän soutuohjelman ”ainesosat”

Viimeisen kohdan alla listasin 12 alakohtaa, jotka ovat mielestäni menestyvän soutuohjelman aineosat. Rakkaat soudun ystävät all aroud, laita kommenttina sinun mielestäsi tärkeät aineosat. Julkaisen oman listani vertailuna kommenteillesi myöhemmin.

Sain kuuntelijat taakseni, ja se tiesi mahdollisuutta kaluston uusimiseen. Kauden aikana hankimme vajaan neljä uutta pariaironelosta, yhden uuden kasin ja kahdeksan uutta yksikköä. 20 paria uusia airoja nelosiin ja kahdeksan uutta airoa kasiin. Viimeinen vanha vene lähtee vajasta ensi viikolla. Myimme kauden aikana seitsemän vanhaa pariaironelosta ja kymmenen vanhaa yksikköä.

Noilla eväillä lähdimme liikkeelle, harjoittelimme hyvin intensiivisesti jokaisessa ikäryhmässä. Viikko sitten päätimme kautemme Head of the River kisoihin. Tyttökouluja oli mukana kymmenen ja ainoastaan kuusi venekuntaa souti A-finaalissa. Valmistavat kilpailut olivat karsintaa A-finaaliin. Head of the River päivänä kilpaillaan 31 lähdössä, meillä oli venekunta mukana 30 lähdössä. 23 venekuntaa selviytyi A-finaaliin, joista yksi venekunta selviytyi voittajana maaliin. 11 muuta venekuntaa selvitti tiensä TOP 3 , elikkä palkinto pallille.

Omat fiilikseni ensimmäisen kauden jälkeen ovat hyvin positiiviset, saavutimme kauden aikana mitä tavoittelimme. Kolmen vuoden suunnitelman ensimmäinen vaihe on saavutettu, voin hyvin mielin aloittaa poikien kauden ja tavoitella toista perättäistä ykköskasin voittoa.

HOR voiton takana

2010-05-27T11:55:00.010+10:00

Muutama viikko sitten istuin alas ja tutkiskelin poikien ykköskasin tekemisiä viimeisen puolen vuoden aikana, elikkä mitä tapahtui ennen ansaittua voittoa. Numeroina homma näytti seuraavalta: 275 tuntia harjoittelua (4.10. – 13.3.), 1889km; 95 kertaa vesillä (9krt 1x, 12krt 2-, 8krt 4+) + kilpailut(16 starttia). 10 kertaa 2 kilsan kisa kasilla, ja 2 kertaa nelosella. Lisäksi ohjelmassa oli 2 kertaa tonnin kisan kasilla. Kaiken tämä lisäksi vedimme harjoituksissa 5 kertaa 2k kisan ilman tahtirajoituksia, ja 5k kisan 7 kertaa rajoitetuilla tahdeilla (22-28). Kuten edeltä näkyy, tänä vuonna panostimme erityisesti kilpailunomaiseen kovuuteen. Kovuus olikin yksi valttikorttimme tänä vuonna.

Valintasysteemi tänä vuonna kuten aikaisempinakin vuosina, oli kahden ajan yhteenlaskettu aika; 2k ergo + n. 1500m yksikkö. Selection trial vedettiin lokakuun lopulla, marraskuun lopulla ja viimeinen tammikuun lopulla. Tämän lisäksi viimeinen 2k ergo tehtiin vielä helmikuun loppupuolella. Viimeinen ergo on lähinnä itseluottamuksen kohottamisveto, oma ennätys muutama viikko ennen pääkilpailua nostaa fiilikset ylös. Toimi erinomaisesti tänäkin vuonna. Ensimmäiset kuukaudet vaihtelin poikien sijaintia veneessä jatkuvasti, esim. kahta poikaa lukuun ottamatta kaikki muut istuivat tahtiairossa vähintään kaksi harjoitusta. Oli viikkoja jolloin jokainen vaihtoi puolta jokaisessa harjoituksessa. Perustelin vaihtoja pojille, että osaamalla molemmat puolet tuplaatte mahdollisuutenne istua ykköskasissa. Tarinassa on puolet totta, todellisuudessa yritin saada pojat miettimään enemmän mitä tai paremminkin miten he soutavat. Vaihtamalla puolta ei voi rutinoitua liiaksi, esim airon kääntäminen tapahtuu ainoastaan sisemmällä kädellä. Kun jatkuvasti vaihtaa puolta, on tosiaankin mietittävä miten homman tekee teknisesti oikein, ja oppimisen alkuvaiheessa on erittäin tärkeää että miettii koko ajan omaa tekniikkaansa.

Kausi oli hyvin erilainen verrattuna aikaisempiin vuosiin. Lopullisesta kokoonpanosta neljä poikaa souti jossain vaiheessa kautta kakkoskasissa. Aikaisempina vuosina ehkä yksi poika on vaihtunut kauden kuluessa, ensimmäisenä vuonna koko kauden oli sama kokoonpano. Kilpailu paikoista ajoi pojat harjoittelemaan astetta aikaisempaa kovempaa, tosin ohjelmakin tänä vuonna oli astetta selvästi kovempi. Harjoittelimme läpi koko kauden ilman sairasteluja, yksi selkä oireili loppukaudesta. Ohjelma oli erittäin kovaa, mutta pariin otteeseen otimme pari askelta taaksepäin ja annoin pojille ylimääräisiä vapaapäiviä. Se on järkevää kun huomaa poikien olevan äärirajoilla fyysisesti. Normaalisti vedän poikien jokaisen harjoituksen, treenataan sitten ergolla, vesillä tai punttisalilla. Juoksulenkitkin yritin olla mukana pyörällä, siinä kohtaa tosin jouduin välillä antamaan periksi, koska usein jouduin vetämään harjoituksia muille pojille samaan aikaan. Jatkuva läsnäolo mahdollistaa erittäin tarkan seurannan ja tarvittavat muutokset on helppo tehdä pikaisestikin.

Kausi oli erittäin nousujohteinen koko puoli vuotta. Joulukuun puolivälissä oli ensimmäiset kisat, joihin emme panostaneet ollenkaan. Kisat olivat kovan leiriviikon päätös. Kaksipäiväiset kisat, joissa soudimme molempina päivinä kaksi kasilähtöä ja yhden neloslähdön. Ensimmäisenä päivänä yritin laittaa kaksi hyvin tasaista nelosta, missä epäonnistuin. Eroa kahden nelosen välillä kertyi lähes kahdeksan sekuntia, ja sijoitukset 2. ja 5. Seuraavana päivänä halusin muodostaa mahdollisimman nopean nelosen, missä onnistuin. Pojat voittivat 3 sekunnin erolla tämän vuoden Australian mestaruuskilpailun nelosen voittajia. Kasikilpailussa HOR kisan kakkonen voitti meidät 10 sekunnilla lauantain finaalissa. En ollut erityisen huolestunut kisan jälkeen, koska me soudimme tahdeilla 32-34 koko kisan. Kun taas kisan voittaja tuli maalilinjan yli tahdilla 40.5, ja muutenkin melkein koko matkan tahdilla 38. Noista lukemista on vaikea kehittyä, toisin kuin meillä.

Kilpailukausi oli niin ikään nousujohteinen. Voitimme yhdeksästä lähdöstä kolme, mutta jokainen voitto tuli erilaisilla taktiikoilla. Voitimme kisan johtaen alusta loppuun, voitimme kisan panostaen keskimmäiseen tonniin ja voitimme kisan vahvan viimeisen 500m ansiosta. Pääkilpailun voitimme keskimmäisen tonnin ansiosta. Näin jälkikäteen analysoiden voin sanoa, että keskimmäinen 1000m oli aina meidän vahvuutemme. Se perustui järkkymättömään uskoon omista vahvuuksista ja pojat omasivat uskomattoman liu’un veneessä, erityisesti keskimmäisen tonnin aikana. Ensimmäiset neljä kuukautta harjoittelusta panostimme siihen, että maksimoimme veneen liu’un alhaisilla tahdeilla, kuitenkin panostaen vedon nopeuteen ja kiihtyvyyteen. Ergotreenit teimme ”normaalia” korkeammilla tahdeilla ja punttiharjoittelu perustui nopeuden ylläpitämiseen.

Ensimmäisten kilpailujen jälkeen olin huolissani, että pojat soutivat liian korkeilla tahdeilla ajankohtaan nähden. Ratkaisuksi muutin veneen välityksiä huomattavasti raskaimmiksi toivoen sen tuovan pakostakin tahdit alas. Tahdit eivät tippuneet nimeksikään, mutta raskaista välityksistä huolimatta pojat pystyivät pitämään vedon nopeana ja he loivat jopa entistä paremman kontrastin vedon ja palautuksen välille. Yleisesti ottaen kilpailu voitetaan keskimmäisen tonnin aikana. Venekunta joka pystyy pitämään parhainta matkavauhtia mahdollisimman taloudellisesti keskimmäisen tonnin aikana, on hyvin vahva loppurutistuksen alkaessa, koska he ovat edelleen fyysisesti ”kunnossa”.

Päätöskilpailua edeltävänä iltana meillä oli ’crew dinner’, missä viimeistelimme taisteluhenkeä ja puhuimme viimeisistä taktiikan muutoksista. Päivällisen jälkeen totesin apuvalmentajalleni, että meidät on todella vaikea voittaa huomenna. Poikien keskittyminen ja taisteluhenki oli niin korkealla, että en ollut vastaavaa nähnyt hetkeen. Ja tiedostaen heidän vahvuudet ja vastustajien heikkoudet, olin erittäin luottavainen tulevan kisan suhteen…

Yhteenvetona kaudesta voin sanoa, että pojat ansaitsivat voiton. Heidän harjoittelunsa oli niin määrätietoista, heidän panostuksensa omaan hyvinvointiin mahdollisti katkeamattoman harjoittelun alusta loppuun. Puoli vuotta harjoittelua yhdeksän 15-17 vuotiaan pojan kanssa ilman yhtään sairauspäivää kertoo totuuden poikien halusta olla paras. Työ palkitsi tekijänsä.

Valmentajan elämää

2010-04-11T09:36:00.004+10:00

Aika ajoin on hyvä istahtaa alas miettimään kysymystä: Miksi minä valmennan? Kahden viikon loma tai irtiotto moottoriveneestä ja punttisalista, ja joka aamuisista herätyksistä avaa silmät erilaiseen elämään. Aamupala perheen kanssa, iltapäivisin on mahdollisuus lähteä puistoon pienempien lasten kanssa, iltaisin voi valvoa kun ei tarvitse herätä neljän jälkeen… Mutta kuten kaikessa, se ei ole niin yksiselitteistä koskaan. Pienet pohdiskelut kehittävät omaa persoonaa ja avaavat ikkunan huomaamaan mahdollisia muutoksia omassa motivaatiossa. Motivaatio (MIKSI me teemme jotain) vaikuttaa meidän käytökseen (MITEN me sen teemme), ja sitähän valmentaminen on. Pieni motivaation puutos vaikuttaa käyttäytymiseen negatiivisesti ja se vaikuttaa myös omaan hyvinvointiin. Sama pätee normaaliin työelämäänkin, pieni pohdiskelu avaa useimmiten paljon uusia näkökulmia siihen miten jotain teemme ja ennen kaikkea MIKSI!

Urheilukirjallisuus esittää monenlaisia teorioita ja suosituksia minkälainen on hyvä valmennussuhde. Kaikkien erilaisten teorioiden tavoite on luoda innostava ja tukeva oppimisympäristö. Omasta kokemuksesta voin todeta, että sillä millä tasolla urheilijat kilpailevat ei ole väliä. Jokainen urheilija, oli hän sitten olympiavoittaja tai vasta-alkaja, tarvitsee tukea tekemisiinsä, innostava ja positiivinen ilmapiiri on ainut oikea tie eteenpäin. Rakkaus lajiin, ilo ja intohimo urheiluun tuottavat aina parhaimman tuloksen. Tämä tulos pitää sisällään niin valmentajan hyvinvoinnin kuin kehittyneen urheilija-valmentaja suhteen. Urheilija omaa paremman motivaation, urheilija on tyytyväisempi harjoitteluilmapiiriin ja parasta urheilijan urheilulliset tulokset kehittyvät.

Siinä vaiheessa kun voittaminen tai hyväksytyksi tuleminen nousee syyksi valmentaa, mennään pahasti pieleen. Tämä vaikuttaa kaikkeen erittäin negatiivisesti, sekä valmentajat että urheilijat alkavat kärsiä ja tulokset heikkenevät. Todennäköinen seuraus ajan mittaan on urheilijan tai valmentajan ”burnout”. Tutkimusten mukaan ”burnout” tai ”turnover” on suoraan seurausta motivaation puutteesta. Siksi pienet säännölliset pohdinnat omasta motivaatiosta ja syistä valmentaa on erityisen tärkeää. Jos huomaa muutoksia motivaatiossa, erityisesti jos ”ei kiinnosta enää”, kokee turhautumista ja halu valmentaa katoaa, on syytä huolestua ja pohtia olisiko syytä irrottautua vähäksi aikaa. Yleensä aika parantaa haavat, ja takaisin valmentajan työhän voi aina palata.

Mietiskelin omia kokemuksiani valmentajana, ja miten omat fiilikset ovat heijastaneet valmennustyyliin. Silloin kun valmennus tapahtuu oman työn ohessa, tulee usein hetkiä, että oma elämä on liian hektistä ja se taas heikentää omaa panostusta itse valmennusprosessiin. Näinä hetkinä valmennusympäristö joko auttaa selviytymään vähin vaurioin läpi vaikeista hetkistä tai sitten valmennusympäristö tappaa viimeisetkin ilon aiheet. Tästä syystä valmentajien hyvinvointiin pitäisi kiinnittää huomattavasti enemmän huomiota. Suurin tekijä on, että annetaan valmentajien tehdä valmennustyötä niin kuin he parhaaksi näkevät ja taustaorganisaatio keskittyy urheilijoiden ja valmentajien tukemiseen kaikella muulla mahdollisella tavalla. Kaikkein negatiivisin kokemus omalta valmentajauralta on kun valmennusorganisaation ulkopuoliset ihmiset tulevat kertomaan mitä minun pitäisi tehdä ja miten, ja sitten vielä syötetään urheilijoille ristiriitaista (tai jopa valheellista) informaatiota. Valmentajan suurin ilonaihe on tukeva ja vapaa valmennusympäristö. Vapaalla tarkoitan, että taustaorganisaatio luottaa valmentajan kykyihin eikä kyseenalaista hänen toimintaansa. Niin kauan kuin tapahtuu kehitystä, pitäisi valmentajien antaa työskennellä rauhassa.

Toki ilon aiheita vuosien varrella on tullut huomattavasti enemmän. Hyvin voivat valmennettavat ovat paras palkinto omasta valmennustyöstä. On erittäin hienoa seurata urheilijan vuosia jatkuvaa kehitystä, viikko toisensa jälkeen urheilija saapuu harjoituksiin hymyssä suin. Hetket milloin urheilija saavuttaa fyysisesti uuden tason, urheilija pystyy laittamaan itsensä likoon 101%:sti kerta toisensa jälkeen. Ne ovat hetkiä millä valmentajat jaksavat eteenpäin. Itse tulostaso ei ole aina pääasiassa, kehitys on pääasia. Kaikki urheilijat eivät pysty saavuttamaan fyysisesti tasoa mikä vaaditaan päästäkseen kilpailemaan MM tai Olympia kisoihin, mutta jokainen urheilija pystyy saavuttamaan tason millä hän rikkoo itselleen mahdottomana pitämänsä rajat. Silloin kun olen omassa valmennustyössäni keskittynyt enemmän itse prosessiin kuin sen tuomaan lopputulokseen, olen saavuttanut huomattavasti paremmat tulokset. Ympäristö usein asettaa paineita tuloksista, mutta sen ei saa antaa vaikuttaa omiin tekemisiin. Ei ole olemassa vain yhtä tapaa saavuttaa menestystä – on monia. Luota itseesi: ”The best way is your way.”

Head Of The River -Competition

2010-03-26T10:50:00.004+10:00

Head of The River juontaa juurensa vuosien takaa. Ensimmäinen kilpailu soudettiin Brisbane joella perämiehellisillä nelosillä vuonna 1918. Vuodesta 1922 ykkösjoukkueen voittajalle on ojennettu ikuisesti kiertävä O'Connor Cup. Kilpailu soudettin nelosilla aina vuoteen 1955, jolloin ensimmäistä kertaa voitto ratkaistiin kahdeksikoilla. Ainoastaan sotavuosina 1942-1945 kilpailua ei ole soudettu ollenkaan. Vuonna 1983 O'Connor Cup -pokaalia ei ojennettu voittajalle useiden protestin takia, kilpailun lopputulos mitätöitiin. 70-luvun alkupuolelle asti kilpailu soudettiin aina Brisbane joella, jonka jälkeen kilpailu on soudettu useammassakin paikassa.

Kilpailu paisuu vuosi vuodelta isommaksi tapahtumaksi. Lukuisat koulujen kannustajat saapuvat kannustamaan oman koulun joukkueita, suurin osa vanhemmista on paikalla kannustamassa lapsiaan ja Australian maajoukkueen edustajat saapuvat paikalle katsastamaan lahjakkaita nuoria. Varovaisen arvion mukaan voisin sanoa, että paikalla on 1000-2000 katsojaa, viimeiset 500 metriä radan vartta on pelkkää ihmismassaa. Tunnelma on sanoin kuvaamaton, jokainen paikalla olija tulee muistamaan tapahtuman loppuelämänsä.

Nelinkertainen olympia soutaja, kolminkertainen olympia pronssimitalisti Bo Hanson muistelee omaa Head of the River -kilpailua vuosien takaa silti ehkä uransa mieleenpainuvimpana kilpailuna. Monet muutkin olympiamitalistit nostavat silti Head of the River kilpailun voiton (jos ovat voittaneet) uransa kohokohdaksi, jo pelkästään siellä vallitsevan ilmapiirin ansiosta.

Head of the River -kilpailussa jokainen poika voi soutaa ainoastaan yhden lähdön. Jokaisen on soudettava omassa ikäluokassaan, ainoa poikkeus on ykköskasi. Ykköskasiin jokainen koulu kokoaa kahdeksan parastaan. Yhdeksäs luokkalaiset (13-14v, riippuen mihin aikaan vuodesta on syntynyt) on ensimmäinen ikäluokka milloin on mahdollista soutaa, heitä kutsutaan Junioreiksi. Juniorit soutavat perämiehellisellä pariaironelosella. Niin ikään kymppiluokkalaiset (14-15v) soutavat perämiehellisillä pariaironelosilla. 11(15-16v)- ja 12 luokkalaiset =open(16-17v) soutavat kaseilla. Veneet rankataan koulun omien systeemien mukaan Ykkös-, kakkos-, kolmos- ja niinedelleen joukkueihin. Esimerkiksi tänä vuonna meidän koulussa oli 14 juniori nelosta, 9 Yr10 nelosta, 4 Yr11 kasia ja 5 open kasia.

Hiukan numeroita itse Head of the River kilpailusta tänä vuonna. Kilpailuun oli ilmoittautunut kaikkinensa 1044 poikaa, joita luotsasi 239 valmentajaa. Kilpailu on siis erittäin iso, hakee vertaistansa muista lajeista. Ykköskasin voitto on melkein jokaisen pojan unelma vuosien ajan, he ovat valmiita tekemään valtavan määrän töitä sen eteen. Ykköskasien valmentajina toimii monia entisiä huippusoutajia, mainittakoon muutama. Rob Walker (hänen luotsaama kasi oli toinen tänä vuonna); MM-hopea ja pronssi (2-)1994 ja 1995, Aussikasin tahti 4. 1996. Gary Lynagh (kolmas); MM-kulta Lw4x ja Lw2x (1994,1995), OG Lw4- 6. (1996). Bo Hanson (kuudes) jonka jo mainitsin aikaisemmin.

Head Of The River 2010

2010-03-14T09:06:00.006+10:00

Viimeistelyt olivat sujuneet hyvin. Perjantai aamuna alkoi hirveä myrsky, keli oli lähes soutukelvoton. Headmasterien kokous puolilta päivin ja aiheena kisojen kohtalo. Pitkän pohdinnan jälkeen he päättivät kisojen peruuttamisesta kaikkien muiden paitsi Ykkös-, kakkos- ja kolmoskasien kohdalta. Kyseiset venekunnat haluttiin soudattaa, koska kilpailu olisi viimeinen mahdollisuus heille soutaa koulunsa joukkueessa. Ensi vuonna he ovat lähteneet maailmalle kouluympäristöstä.

Lauantai aamuna oli vielä kokous 6am, missä päätettiin että kolmen joukkueen osalta kisat soudetaan, ja ensimmäisenä tulessa ykköskasit kello 8am. Pojat olivat valmiina, pienet epäselvyydet eivät olleet vaikuttaneet poikien keskittymiseen. Lämmittely tapahtui ergolla kuten aina ennenkin, 6str ON/6str OFF neljän minuutin ajan. Kaksi minuuttia huilia ja 500m kilpailuvauhtia+, ave split around 1:29-1:34. Kaksi minuttia kevyesti soutaen ja suoraan veneelle, 20min starttiin.

Sillalle saavuttaessa olimme kolmantena, noin veneenmitta kärkeen. Sillan jälkeen explosive 20str, yleensä toiminut erittäin hyvin, nyt suorastaan loistavasti. 20 vetoa myöhemmin olimme tasoissa ykkösen kanssa. Rinta rinnan edettiin seuraavat kolmesataa metriä, sillalla johtanut alkoi hiipua ja oli nyt selvästi kolmantena. Puolimatkan kohdalla olimme suunnitelleet power ten, and lenght ten. Homma eteni suunnitelmien mukaan, viimeiset 500m oli alkamassa ja etumatkaa seuraavaan lähes veneenmitta.

Viimeiset 400m mentiin edelleen suunnitelmien mukaan, jokainen poika todella keskittyneenä omaan suoritukseensa. Power ten, step ten, power ten ja viimeinen step ten. Ylitimme maalilinjan ensimmäisenä tahdilla 41, aika 6:02 ja eroa kakkoseen 1,3sek. Ero kakkosen ja kolmosen välille oli kertynyt lähes 7sek, joten kisa oli lähinnä kahden kauppa...

Juhlan aika...

Toinen Head of The River voitto meikäläiselle vuoden sisällä, ensin tytöt ja nyt sitten pojat. Kisojen jälkeen kommentaattorin tullessa onnittelemaan nosti hän esille mielenkiintoisen asian. Olen itse asiassa ensimmäinen valmentaja Queenslandin historiassa joka on voittanut sekä tyttöjen että poikien ykköskasin Head of The riverin. Tulipahan tehtyä historiaakin hyvän soudun lisäksi, joten nyt on todellakin juhlan paikka...

We are ready!

2010-03-09T20:49:00.002+10:00

Kuuden kuukauden uurastus on viimeistä kilpailua vailla valmis. Viimeinen kova harjoitus tehtiin tänä aamuna, ja se onnistui erinomaisesti. Luottavaisin mielin jään odottelemaan viimeistä koitosta lauantaina. Lauantaina 13.3. klo 10:55 kajahtaa startti komento ja seitsemän koulua ratkaisee ykköskasin mestaruuden.

Tänä vuonna uskon voitosta taistelevan kolme koulua, me ja kaksi muuta. Meillä on ykdeksän kahden kilometrin kisaa takana, ja voitot kolmen koulun kesken 3-3-3. Tältä osin on vaikea uskoa kenenkään muun koulun olevan mukana kärkikahinoissa, tosin mitä vain tapahtua. Viime lauantaina erot neljän ekan kesken olivat erittäin pieniä; 0,8-0,4-0,6. Me olimme kolmantena. Systeemi toimii siten, että joka lauantai (yhtä lukuunottamatta) soudetaan kaksi kisaa, radat vaihdetaan peilikuvaksi aamu ja iltapäivien kesken, näin minimoidaan radan vaikutus tuloksiin. Iltapäivällä tulimme toiseksi, aamupäivän kakkonen voitti ja ykkönen tuli kolmanneksi. Samalla tavalla on menty ristiin koko kausi.

Meidän valmistautuminen on sujunut oikein mallikkaasti yhtä takapakkia lukuunottamatta. Yhden pojan selkä hiukan reistaili kuukausi sitten, mutta nyt hän on jo paljon parempi. Selkälihas revähti rinnallevedossa, keskivartalo ei ollut nostossa täysin mukana. Ongelma ei ole vaikuttanut harjoitteluun vesillä, ergovedot loppuivat hänen osaltaan selkäkipujen myötä. Viimeinen ergotesti osoitti poikien kunnon olevan kohdallaan. Tavoitteemme oli saavuttaa 6:32 ergokeskiarvo, pääsimme lukemaan 6:33. Olen siihen oikein tyytyväinen.

Keulasta lukien:
Keula 74kg 6:41
2 92kg 6:41
3 75kg 6:22
4 84kg 6:27
5 79kg 6:27
6 84kg 6:27
7 72kg 6:38
tahti 74kg 6:41

Kolmosmiehen tulos on käsittämättömän kova 16 vuotiaalta kevyen painossa olevalta. Ohessa hiukan tyylinäytettä startin merkeissä. Racing start + 10str, video kolmen viikon takaa. Tahtiairo on vaihtunut sittemmin, nyt se sujuu jopa vaudikkaammin kuin tässä videossa :)

Olkaa hengessä mukana, raporttia seuraa kisojen jälkeen...

Elämänsä kunnossa?

2010-02-07T17:28:00.007+10:00

Luin Olympiakomitean valmennuksen johtajan Niemi-Nikkolan tekstin olympiakomitean sivuilta, ja sen tekstin pohjalta heräsi liuta omia ajatuksia.

Puhuttaessa ”tuloksesta” ja verrattaessa omaa tulosta maailman tasoon, on aina oltava tarkkana, ettei johdeta itseään tai valmentaja johda urheilijoitaan harhaan. Tulosten taso urheilijan tavoitteisiin on oltava aina realistinen, valmentajan on tiedettävä mitä urheilijalta vaaditaan saavuttaakseen esimerkiksi arvokisa mitalin. Lajista riippumatta tuloksen arvioimiseen on olemassa tietynlaisia mittareita. Useissa lajeissa puhtaasti fyysinen kunto on iso mittari, useissa lajeissa fyysiseen kuntoon on yhdistettävä tekninen osaaminen. Tällainen laji on myös soutu. Maailmanmestaruuskilpailuissa ei ole yhtään venekuntaa A-finaalissa joiden fyysinen kunto ei olisi erittäin hyvä. Pelkästään hyvällä teknisellä suorituksella ei ole mitään asiaa A-finaaliin, useimmissa veneluokissa ei edes B-finaaliin. Markku Jokisipilä laatima taulukko muutaman vuoden takaa kertoo fyysisen kunnon tulosrajat suhteutettuna oman kehon painoon hyvinkin realistisesti. Taulukko on mitä oivallisin työkalu jokaiselle valmentajalle arvioida oman urheilijan tulostavoitteita. Taulukkoa arvosteltiin ja tuloksia pidettiin liian kovina, mutta ergotuloksia seuranneena myös täällä maapallon toisella puolella on minun todettava taulukon olevan erittäin paikkaansa pitävä.

Valmentajan on hallittava oleelliset asiat pyrittäessä huipulle. Niemi-Nikkola puhuu asiantuntijoista, minusta hän osuu asian ytimeen. Asiantuntijuutta ei ole jos esim. tavoitellaan olympiamitalia, ja tulokset ovat 10-20sek huonompia mitä aikaisempina vuosina on vaadittu olympiamitaliin. Ja nykyisellä jatkuvalla kehityksellä siihen vaaditaan todennäköisesti jopa parempi tulos seuraavissa olympialaisissa. Soudussa tulokset paranevat jatkuvasti, sekä ergometrin että avovesillä maailman nopein aika paranee jatkuvasti. Aikaisemmin puhuttiin että kyseiset ennätykset tehtailevat henkilöt ovat ergospesialisteja, eivät enää tai eivät ne ole koskaan olleet. Pertti Karppinen piti hallussaan 2500m ergometrisoudun maailmanennätystä omana aikanaan, joten puheet erikoistuneista ergometrisoutajista on huuhaata. Seuraava lista puhukoon omalta osaltaan.

Naisten nopein aika ergolla, 6:28,4, Sophie Balmary, FRA. World Champ 2006 4., OG 2008 12.

Miesten nopein aika, 5:36,6, Rob Waddell, NZ. Moninkertainen maailmanmestari ja olympiakultamitalisti.

Naisten kevyitten nopein aika, 6:56,7, Lisa Schlenker, USA. World Champ 2. 1999, 2002; OG 2004 2.

Miesten kevyt, 5:58,5, DEN. World Champs 2009 8.

Autoin erään tytön valmennuksessa, joka souti Juniorien Maailmanmestaruuskilpailuissa hopeamitalin Australian tyttöjen pariaironelosessa viime vuonna. Nelosen ergokeskiarvo oli 6:56, paras tyttö 6:54, ja huonoinkin 6:57.

Toki täällä on huomattavasti enemmän urheilijoita tavoittelemassa edustuspaikkaa maajoukkueessa, mutta lähtökohdallisesti nuoret tytöt ja pojat ovat samassa tilanteessa kuin esim. suomalaiset. Isona erona pidän maajoukkueeseen vaadittavia tulosrajoja, jos riittäviä tulosrajoja ei saavuteta, niin arvokisoihin ei lähetä yhtään urheilijaa. Merkittävin kriteeri on ”prognostic speed”, venekuntien on saavutettava tietty prosentti ennustekultamitalivauhdista. Jos veneen vauhti ei ole riittävä, niin arvokisoihin ei ole asiaa. Rajoja käytetään niin SenA, U23 kuin junioreilla. Aika saadaan tekemällä aina 2x2k, ja aina eri suuntaan. Näin huomioidaan kelivaihtelut, ”prognostic speed” on kahden eri suuntaan soudettavan matkan keskiarvo. Jos vaadittava rajat pidetään kovina, päästääkseen kisoihin on oltava valmis tekemään valtavasti töitä. Pitämällä tulosrajat kovina on se merkki myös urheilijalle, että saavuttamalla tulosrajat on urheiljalla myös menestysmahdollisuudet.

Miten paljon vaaditaan huipulle? Kysymys johon ei ole vastausta, mutta on aivan selvää, ilman valtavaa panostusta ja ilman uhrauksia ei huipulle päästä. Huipulle pyrittäessä on tehtävä valintoja, valintoja jotka vaikuttavat urheilijan loppuelämään. Ilman rahaa, ilman asiantuntevaa valmennusta, ilman sitoutumista, ilman uhrauksia ”normaalista” elämästä, ilman intohimoa lajiin sinne ei ole pääsyä. Paljon asioita jotka vaikeuttavat tietä huipulle. Jokaisen huipulle pyrkivän on tiedostettava minkälaisia esteitä matkalla kohdataan. Valmentajan on oltava urheilijan tukena kertomalla varsinkin nuorille, että tie huipulle on pitkä ja vaativa, sinne ei ole oikotietä. Olen huomannut ison eron Suomen ja Australian välillä nimenomaan sitoutumisessa harjoitteluun. Tulostavoitteet asetetaan erittäin koviksi, tarkoitan nimenomaan henkilökohtaisesti mitattavia fyysisiä ominaisuuksia. Nuorilla on kovat vaatimukset itsensä suhteen saavuttaa kovia tuloskehityksiä, ja nuoret ovat valmiita tekemään töitä saavuttaakseen asettamansa tavoitteet.

Hyvä esimerkki suodun tunteville on tämän vuoden poikien ykköskasi koulussani. Aloittaessamme kautemme lokakuun puolivälissä, oli ergokeskiarvomme 6:47. Kyseessä siis 15-17 vuotiaat pojat. Istuimme alas ja pohdimme tämän kauden tavoitetta, asetimme tavoitteeksemme voittaa Head of The River 13.3.2010. Asiantuntevana valmentaja kerroin mitä siihen vaaditaan: Poikien on soudettava teknisesti hyvin, varsinkin yhteissuodun on oltava erinomaista. Ergokeskiarvo tavoitteeksi asetimme 6:32. Tulemme harjoittelemaan noin 9 kertaa viikossa, neljästi viikossa aloitamme 5:30am ja kerran 5:00am. Tuntimäärät viikossa noin 12-15 tuntia, ja intensiteetti on kohtalaisen kova seuraavat 5 kuukautta. Ja koulu ei hyväksy minkäänlaista lipsumista urheilun vuoksi.

20.1.2010 ergokeskiarvomme oli 6:36, viimeinen testi tehdään 24.2., eilen oli ensimmäiset 2k kisat. Aamukierroksella toinen erikoisella taktiikalla, halusin testata poikien huippuvauhtia. Tavoitteemme oli johtaa 800 metrin soudun jälkeen vähintään veneenmitalla, ja lopulla ei niin väliä. Johdimme melkein veneenmitalla, ¾ length, ja loppu tuli ok:sti. "That was all about mindset, let's set your mind for 2k next and we’ll see what happens then, oli kommenttini kisan jälkeen. Iltapäiväkierrokselle lähdimme tekemään 2k kisan, itse seisoin kohdalla josta olin 500 maaliin. Olimme about ¼ length perässä, mutta viimeinen 500 oli todella vahva, voitimme melkein veneenmitalla seuraavaa. Päivän anti valmentajalle oli, olemme aikataulussa ja huippuvauhtimme on kiitettävää ja ehkä merkittävintä oli että pojat ovat henkisesti kypsiä voittamaan. Vaatii todella paljon 15-17 vuotiaille pojille lähteä 2k kisaan soutamaan ensimmäistä 800 metriä täysillä, silti tiedostaen että maaliin on joka tapauksessa tultava.

Aamuaurinkoiset terveiset lumen täyttämään Suomeen!

Rakennushommia

2009-12-17T14:58:00.005+10:00

Joka päivä ajaessani toimistolleni, joudun ajamaan isohkon rakennustyömaan läpi. Kouluni on satsannut huomattava määrän rahaa urheilutilojen parannuksiin. Kokonaisbudjetti noille rakennushommille on about 18 miljoonaa. Ja uskomattominta tuossa yhtälössä on, että tuosta rahasta yli kahdeksan miljoonaa on kerätty lahjoituksina pääosin vanhoilta oppilailta. Isoin yksittäinen lahjoitus on yli miljoonan. Toisaalta lahjoittelua helpottaa, että kaikki lahjoitukset ovat verovähennyskelpoisia.

Koulut taistelevat oppilaistaan sekä akateemisilla että urheilullisilla menestyksillä. Koulun maine riippuu urheilullisista tuloksista, mutta toisaalta hyvät akateemiset tulokset tuovat lisää oppilaita. Urheilullisesti kouluni on TOP3 melkein joka lajissa, mikä on erityisen hyvä tulos. Monet haluavat tulla urheilemaan meidän kouluun pelkästään siitä syystä, että perinteisesti meidän koulun urheilulajit luovat erityisen hyvän pohjan koulun jälkeiseen urheiluun. Koulun omat tulokset eivät ole tästä syystä aina kaikkein parhaimmat, joskin keskiarvoa selvästi paremmat. Kouluni motto on: making of men. Asia, josta koulu on ylpeä ja mielestäni syystä. Valmiudet elämään on erittäin korkeat…

Koripalloilijat saavat oman mahtavan uuden hallin, missä on kaksi täysikokoista koripallokenttää. Toki lentopalloilijat ja sulkapalloilijat pääsevät samasta tilasta nauttimaan koripalloilijoiden off-seasonin aikaan. Soutajat pääsevät nauttimaan samaan halliin tulevasta uudesta punttisalista, täysilmastoidusta, ja uudesta ergotilasta (16 ergoa), samassa tilassa on myös 16 pyörää ja kaksi juoksumattoa. Paksu lasiseinä erottaa punttisalin ergotilasta. Saman katon alle tulee kaikille eri urheilulajien koordinaattoreille/päävalmentajille oma yhteinen toimisto tila. Tällä hetkellä kaikki urheilukoordinaattorit/päävalmentajat ovat levittäytyneet ympäri koulua. Toiveena on että eri lajien yhteistyö paranisi yhteisten tilojen myötä.

Uimareille on rakenteilla täysin uusi 50m allas ja 25m lämmitettävä learn to swim – allas, tietysti asiaankuuluvine sosiaalitiloineen. Tällä hetkellä uimarit eivät pysty harjoittelemaan ollenkaan omassa koulussaan, tämä heikentää heidän tulostasoaan oletettavasti. Mutta toivottavasti uudet loistavat puitteet nostavat uimarit jälleen omalle tasolleen tai toivottavasti jopa paremmalle tasolle.

Tennis on suosittu urheilumuoto oppilaiden kesken. Ainoana rajoitteena viime vuosina on ollut tilat missä pelata. Nyt asiaan on tulossa muutos. Kahdeksan täysin uutta tenniskenttää on myös tekeillä, vaadittavine sosiaalitiloineen tietysti. En ole ihan täysin perillä tenniksen pelaajien harjoittelusta, mutta kenttien lukumäärä ainakin tuplaantuu. En tiedä voidaanko pelaajien lukumäärä tuplata, mutta ainakin tilat kohentuvat huomattavasti.

Nyt ollaan kesälomalla, joten uskoisin että blogiakin tule päivitettyä muutamaan otteeseen ennen loman loppua, yritetään ainakin.

Head of The River

2009-08-31T14:05:00.007+10:00

Viiden kuukauden uurastus on nyt takana, tyttöjen päätöskilpailu on kilpailtu. Kausi meni kuten edellinenkin minun osalta. Vastasin kaikkien tyttöjen iltapäivätreeneistä ergon ja puntin osalta, olin vastuussa suurimmen osan joukkueiden ohjelmista. Ja tänä vuonna minun vastuulla olivat myös ykkös- ja kakkoskasin valmennus. Kakkoskasi oli puskenut ykköskasiin vauhtia koko ajan, kaikki vedot tehtiin yhdessä tasoituksilla. Viimeinen muutos joukkueihin tehtiin vasta kaksi viikkoa ennen päätöskilpailua. Muutos oli helppo toteuttaa koska olimme harjoitelleet pääasiassa koko ajan yhdessa.

Odotukset lauantaille olivat hyvin korkealla. Kakkoskasi oli hallinnut aikaisempia kilpailuja, viikko sitten kisassa he antoivat kunnon myrskyvaroituksen kaikille. Eroa kakkoseen melkein 20 sekuntia, ja kohtalaisen hyvällä soudulla. Ykköskasin osalta kaikki ei näyttänyt aivan yhtä hyvältä, paitsi minulle? Viikko sitten käydyn kisan alkuerässä tytöt voittivat oman eränsä 16 sekunnin erolla. Ainoastaan minä tiesin, että meillä oli yksi tyttö kipeän rajamailla, ja puhuimme keskenämme että pistetään kaikki peliin alkuerässä. Ja niinhän siinä kävi, että en antanut tytön enää soutaa finaalissa, ja tytöt soutivat seitsemällä. 800 metriä jäljellä finaalissa, tytöt olivat puoliveneen mittaa perässä ehdotonta ennakkosuosikkia, mutta rahkeet seitsemällä loppuivat siihen. Tuloksena viides sija, mutta minusta vahvalla esityksellä. Olimme lopullisessa rankingissa viides, ja saimme radan yksi Head of The Riveriin.

Kuva viikon takaa

Kakkoskasin finaali oli päivän toiseksi viimeinen lähtö. Radan varrella on mahdollista pyöräillä viimeiset 1,2km, joten odottelin siellä tyttöjen lähtöä. Erittäin kova vastatuuli, mutta ajattelin sen olevan meille vain eduksi. Sekä ykkös- että kakkoskasi olivat fyysisesti erittäin voimakkaita. Kiikareilla katsoen seurasin ensimmäistä 500 metriä. Näytti että johtaisimme noin puolen veneen mitalla, mutta sitten nelospaikan tytön airo jäi pahasti jumiin isoihin aaltoihin ja veneen vauhti pysähtyi melkein kokonaan. Tytöt saivat homman kasaan nopeasti mutta sijoitus tippui neljänneksi. Alkoi valtava takaa-ajo. Puolessa välissä minun jo ajaessa vierellä näin miten tytöt yrittivät raivoisasti saavuttaa johtavaa venettä. Olivat toisena siinä vaiheessa. Mutta sivusta katsottaessa homma ei toiminut kuten aikaisemmin, rentous oli kateessa ja huomattavaa panikoimista oli havaittavissa. Tilanne oli tytöille täysin uusi, he olivat olleet aina se johtava venekunta ja isolla marginaalilla. Mutta tytöt yrittivät työntää veneeseen lisää vauhtia ja näytti että he saavuttaisivat johtavaa venekuntaa, eroa noin puoli veneen mittaa. Matkaa maaliin noin 400 metriä ja tyttöjen voimat hupenivat täysin, heidän veneen vauhti melkein pysäyhtyi ja johtavalla veneelle kävi päinvastoin. He huomasivat minun tyttöjen lopahduksen ja käyttivät sen hyväksi. Eroa syntyi välittömästi veneen mitta lisää, ja näin tultiin myös yli maalilinjan. Kakkoskasin toinen sija noin reilu veneenmitta perässä. Toinen sija ei sinällään ollut pettymys, mutta tytöt eivät pystyneet tekemään kauden parastaan, siihen olin pettynyt. Suoritus ei ollut edes keskinkertainen, he olivat olleet niin paljon edellä aikaisemmin että paineet olivat vain liikaa.

kuva viikon takaa

Pyörän nokka ympäri ja pikaisesti takaisin 1,2 km paikkeille, ykköskasi oli vielä tulematta. Minä olin hyvin luottavainen, (kuten olin myös yksi lähtö aikaisemminkin), tiesin mllaista vauhtia tytöt pystyvät tekemään onnistuessaan hyvin. Alkumatkaa seurasin taas kiikareilla, ja kaikki näytti kuten edellisessäkin lähdössä. Johdimme reilusti 500m jälkeen. Tyttöjen tullessa näköetäisyydelle oli eroa muihin tullut lisää, ja soutu näytti hyvin kontrolloidulta. Tahti 32, mikä oli paljon normaali alhaisempi, mutta erittäin voimakas vastatuuli verotti osansa. Kaikki tytöt olivat hyvin keskittyneitä omaan suoritukseensa, ei minkäänlaista vilkuilua sivulle. Veto kerrallaan tytöt kasvattivat etumatkaansa, matkaa maaliin noin 500m , ja eroa seuraavaan vähintään kaksi veneenmittaa. Oli loppukirin paikka, sellaista ei varsinaisesti olisi tarvittu, mutta voimia oli vielä niin paljon jäljellä ja kaikki kulki suunnitellusti. Raceplanin mukaisesti mentiin maaliin asti, ja ero senkuin kasvoi. Tytöt maalilinjalla ensimmäisenä, eroa kakkoseen 16sek. Nyt oli aika juhlia. Eroa seuraavaan oli niin paljon, ettei selostaja löytänyt vastaavaa hänen muististaan Head of The River päivänä.

Pari päivää lepoa ja pojat aloittavat oman kautensa.

Kuukauden varrelta

2009-08-06T13:40:00.010+10:00

Sitten viime kerran on kulunut rutkasti aikaa ja tapahtunut paljon...

Lähden liikkeelle lasten koulusta. Kakkos termi päättyi kesäkuun lopulla. Täällä saadaan todistus myös kahdesti vuodessa kuten suomessakin. Itse todistus on hyvin erilainen. Sanallisesti kerrotaan lapsen saavutuksista aineittain ja loppuun on koottu vielä yleiskommentteja. Sanalliset arvioinnit syventävät todistuksen arvoa. Uteliaat voivat vilkaista Osmon todistuksen kautta minkälaisesta arvioinnista on kysymys. (Kuvaa klikkaamalla sen saa suuremmaksi.)

Lasten saatua todistukset pakkasimme auton ja otimme trailerin sen perään ja nokka kohti Melbournea ja Geelongia. Matkassa minä, Otso, Alma ja Osmo. Reissun tarkoitus oli käydä hakemassa Sykesin tehtaalta uusia soutuveneitä, ja samalla käytiin sukuloimassa tätini luona. Oli mielettömän ihanaa viettää aikaa lasten kanssa oikein kellon ympäri ja vielä kokonainen viikko. Tätini luona oli myös mahdollisuus käydä saunassa, mikä ei tässä maassa onnistu kovinkaan usein. Kilometrejä kertyi suomipoppia kuunnellen (4123km)

Pääsin tutustumaan Sykesin tehtaan saloihin. Sieltähän melkein kaikki kouluissa käytettävät veneet tulevat. Heidän uusin kasimalli on erittäin kilpailukykyinen, ainut miinus (ainakin toistaiseksi) on että kyseistä mallia tehdään ainoastaan 80kg koululaisille. Palasimme reissusta perjantai iltana ja jo heti seuraavana aamuna minä pakkasin kassit uudestaan ja lähdin leirille. Paikka oli viime vuodesta tuttu Maclean, tosin tänä vuonna kelit eivät olleet yhtä suosiolliset kuin viime vuonna. Muutamana päivänä satoi vettä ja tuuli puhalteli melkein joka päivä.

Tänä vuonna otimme leirille mukaan ainoastaan kaksi vanhinta ikäryhmää, olimme leirillä pari päivää pitempään. Pienimmät jätettiin kotiin harjoittelemaan. Leiri oli hyvin erilainen ilman nuorimpia, kaikki oli paljon rauhallisempaa. Silti meitä oli about 45 tyttöä ja 10 valmentajaa.

Onko kukaan koskaan tullut ajatelleeksi kuinka monikäyttöinen soututraileri voikaan olla jos siinä on mahdollisuus ottaa telineet pois. Olen nähnyt sén mahdollisuuuden vain todella harvassa trailerissa. Leiriltä palattuani oli muutto uuteen kotiin edessä heti seuraavana päivänä. Rakas vaimoni oli pakannut kaikki tavarat reilun kahden viikon poissaolon aikana, ja vielä kuskannut suurimman osan laatikoista ystäviensä kanssa uuteen kotiin. Olivat sentään jättäneet minulle edes muutaman huonekalun... Eivät mahtuneet kerralla soututrailerin kyytiin, toiselle kierrokselle jäi ainoastaan jääkaapit ja pesukone...

Olemme nyt asustelleet muutaman viikon uudessa kodissa ja viihtyneet oikein hyvin. Tosin matkaa töihin on nyt muutama kilometri enemmän, mutta pitkä se matka oli jo ennestäänkin... Kuva uudesta kodista kadulta päin.

Loppuun vielä pieni palanen suodusta kiinnostuneille. Napsin valokuvia meidän vajalla yksi päivä ja ajattelin että tämähän on maininnan arvoinen asia. Tämän vuoden Australian mestaruuskilpailuissa koululais sarjan yksikköjen voittajalle sekä pojissa että tytöissä annettin palkinnoksi yksikkö. AIS:n ja Sykesi sponsoroiman yksikön tavoitteena on pitää lahjakkaat nuoret soudun parissa mahdollisimman pitkään. Tyttöjen sarjan voittaja oli meidän koulusta, hän souti Australian pariaironelosessa viime lauantaina juniorien MM hopeaa. Ihan vertailuna suomalaisille, hänen paras ergotuloksensa tältä kaudelta 6:54,2 ja hän on juniori vielä ensi vuonnakin.

Autoilua

2009-06-22T09:51:00.007+10:00

Miten kilpasoutuvenetrailerin vetäminen voi olla niin erilaista täällä Australiassa? Useita tuhansia kilometrejä Suomessa ja Euroopassa traileria vetäneenä ajattelin, ettei mitenkään! Väärin, se on todella erilaista. Yritän nyt selventää miksi...

Mennään ajassa muutama vuosi taksepäin, jolloin arvovaltaiset päättäjät muuttivat lakia koskien trailerin mittoja. Suurin muutos oli, että trailerin perän tai peräylityksen maksimietäisyys akselin keskeltä on viisi metriä. Kaikkiin vanhoihin trailereihin oli tehtävä muutoksia niin että akseleita siirrettiin taaksepäin metristä kahteen. Miten tämä vaikuttaa traileriin? Akselin siirtäminen taaksepäin kasvattaa vetoaisan alaspäin kohdistuvaa painoa. No mitä sillä sitten on väliä? Jos on kunnon auto, niin ei paljonkaan, paitsi kulutus kasvaa huomattavasti. Kuvassa olevan trailerin vetoaisan alaspäin kohdistuva paino tyhjällä trailerilla on 190kg. Suomessa vastaava luku on maksimissaan 80kg.

190kg on jo sinällään luku, joka rajoittaa huomattavasti määrää, minkälaisilla autoilla traileria saa laillisesti vetää. Esimerkiksi Mitsubishi Pajeron maksimi kilomäärä vetokoukulle on 170kg, joten Suomessa hyvin yleinen vetoauto on täysin pois suljettu vaihtoehto täällä. Toinen merkittävä asia on trailerin siirtäminen. Kyseisellä kuormalla aisan paino on noin 250kg. Tarkoittaa sitä ettei edes kahden miehen käsivoimin traileria siirretä mihinkään.

Toyota Landgruiser sallii 350kg vetokoukku painon, ja siinäkin ainoastaan 100 ja 200 sarjan autot. Vanhemmat mallit sallivat ainoastaan 170-240kg vetokoukkupainon. Suuri vetokoukku paino lisää kulutusta huomattavasti. Suomessa trailerin vetäminen ei lisää kulutusta juuri ollenkaan, koska pääasiassa traileria vedetään maantiellä. Täällä Toyotan kulutus kasvaa noin 4-5 litraa sadalla, oma autoni on turbodiesel. Vanhan pomon auto oli vastaava bensa, siinä kulutus kasvoi noin 15l sadalla. Hän pääsi parhaimmillaan yli 30l/100km. Toisaalta kulutusta lisää myöskin nopeus, maantiellä saa mennä 110km/h muun liikenteen mukana. Trailerin vetäminen ei tuo muutoksia nopeusrajoituksiin, Suomessa trailerin vetäminen tiputtaa nopeuden 80. Suuri vetokoukkupaino toisaalta vakovoittaa traileria huomattavasti, kunhan vain autosta löytyy riittävästi vääntöä pitää tasainen nopeus.

Vertailuksi yksi kuva Suomalaisesta yhdistelmästä, kuva tosin Tsekeistä. (Huomaa charmantti nuori mies oikealla!!!)

Akselin sijoittuminen hyvin taakse vaikuttaa erilaisesti myös käännyttäessä. Traileri leikkaa ison palan kadunkulmasta pois jokaisessa käännöksessä. Alkuun oli pieni tottuminen ahtaisiin kadunkulmiin, mitä täällä riittää liiaksikin. Kaikki käännökset on ennakoitava. Siinä on toinen erilaisuus Suomeen. Aina on käännyttävä sille kaistalle millä haluaa jatkaa kulman takana. Trailerin leikkeema kulma on otettava huomioon ennen risteystä ryhmittyen väärälle kaistalle. Vilkku vasemmalle, mutta valitset silti oikean kaistan jättäen vasemman kaistan tyhjäksi. Trailerin takana oleva varoituskyltti kertoo muille tienkäyttäjille oudoista käännöksistä. "Älä koskaan ohita kääntyvää traileria".

Kaikkeen tottuu, mutta kyllä se on ottanut aikansa...

Heino Family

2009-06-05T14:21:00.025+10:00

Olen kirjoitellut harvakseen lähinnä souturintaman tapahtumista, mutta nyt ajattelin päivittää tutuille ja tuntemattomille perheeni kuulumisia vähän jokaisen jäsenen näkökulmasta kera kuvin...

Meidän pieni Aussi on kasvanut jo pienen pojan mittoihin, ja käyttäytyy kuten nuorimmaisen kuuluukin. Oma paikkansa isompien keskellä on otettava vaikka väkisin. Koska kunnon puhetta ei vielä suusta tule, niin ääni on saatava aikaiseksi jotenkin muuten, ja se ääni on usein korvia vihlovaa. Ääni tulee suusta tai vaikka kattiloita hakaten. Vauhtia riittää joka käänteessä, korkeita paikkoja hän ei pelkää. Kaikki paikat mihin täytyy kiivetä on suosittuja, ja vanhempien näkulmasta hyvin pelottavia, mutta Amos vain nauraa ja yrittää korkeammalle... Amos on meidän perheen pieni ÄIJÄ.

Osmo aloitti ekanluokan koulussa helmikuun alusta. Muutos edellisen vuoden esikouluun oli valtava, leikkimiset vähenivät ja opetellaan lukemaan ja kirjoittamaan - englanniksi. Samalla kun hän on oppinut lukeman ja kirjoittamaan, hänen englannin-suomen välinen ymmärrys on kehittynyt selvästi. Vuosi sitten kyselin joskus häneltä mitä hän juuri sanoi englanniksi jollekin kaverille, niin hän ei osannut kääntää sanomaansa suomeksi. Silti hän kommunikoi selvällä englannin kielellä sujuvasti, nyt jos kysyn mitä hän sanoi niin hän kääntää sanomansa myös suomeksi. Osmo rakastaa kaikkea tekemistä, hän viihtyy pihalla vaikka koko päivän kunhan voi polkea pyörällä, temppuilla potkulaudalla, potkia ja heitellä palloa. Naapuruston kaverit on kaikki kaikessa, erityisesti naapurin kuusivuotias tyttö. Hänen ihanteensa on isoveli joka pelaa rugbya. Osmo haluaa aloittaa myös pelaamisen ensi vuonna kunhan on ensin täyttänyt seitsemän, mikä on minimi ikäraja pelaamisen aloittamiselle. Uinnin hän lopetti, koska ei tykännyt kun valmentajat opettivat hengitysrytmiä pitämällä hänen päätään veden alla...

Katraamme ainukainen tyttö on kiinnostunut kaikesta, ja ainut joka todella tykkää myös oppimisesta (koulussa). Alma rakastaa tanssimista, huilun soittamista ja ratsastusta. Alma "häviää" perheen tohinan keskellä pitkäksikin aikaa. Useimmiten hänet löytää kirja nenässä oman huoneen rauhasta, ovi kiinni ja useimmiten myös lukossa ettei kukaan vain tule häiritsemään. Alma huolehtii jatkuvasti pikkuveljistään, vaihtaa pienimmäisen vaippoja, pitää huolen että Osmolla on eväät kouluun joka päivä, saattaa veljensä luokkaan aamuisin ja hakee iltapäivisin myös kotiin. Englannin kieli on oletettavasti kohtalaisen hyvä, koska Alman ESL-opetus (english for secondary language) loppuu kokonaan. Alma antaa muiden mieluummin puhua ja kuuntelee hymyillen taustalla (kuten isänsä). Hän antaa minun puhua ja jälkikäteen hymyillen korjaa miten olisi pitänyt sanoa. Isän tyttö...

Otson intohimo on Rugby, hän pelaisi sitä joka päivä ja jättäisi kaiken muun mieluusti tekemättä. Koulunsa hän hoitaa, mutta opettajan näkulmasta siihen voisi keskittyä edes pikkaisen. Yläaste on tuonut lisää haasteita koulunkäyntiin, kaikkea ei voi enää tehdä vasemmalla kädellä. Vaatimustaso on noussut selvästi. Uintiharrastus jäi rugbyharrastuksen jalkoihin - ainakin toistaiseksi. Yläaste toi mukanaan kotitaloustunnit, mikä tarkoittaa että kotonakin on kokkailtava useasti - ja aina makeaa purtavaa. Soutamassa on käyty, mutta valinta on Otsolla. Kokoa soutuun ainakin löytyy...

Rakas vaimoni suoritti vyöhyketerapeutin opinnot englanniksi puolessa toista vuodessa, pyöräyttäen siinä opintojen lomassa yhden pienokaisen lisää tähän maailmaan. Hip Hip Hurraa... Ninan uusi ammatti on siis vyöhyketerapeutti ja urheiluhieroja. Hän aloittaa työt muutaman viikon päästä. Pari päivää viikossa fittness clubin hierojana, ja loput päivät kotona pyörittäen omaa bisnestä. Tervetuloa hoitoon...

Omat työni jatkuu vanhaan malliin. Juuri nyt mennään tyttöjen kanssa, homma on hyvin erilaista verrattuna poikiin. Oma toimenkuvani on hyvin monipuolista. Ajelen bussia (koulu-vaja), päivisin korjailen veneitä ja itse treeneissä vastaan vähän kaikkien tekemisistä. Queenslandin uusi High performance manager kyseli minun mielenkiintoa valmentaa jotain State Teamiä, ja organosoida kaikkien State Teamien tekemistä (urheilijat ja valmentajat). Vastasin myöntävästi, mutta... Ja asia mistä en ole paljon puhunut on uusi "harrastukseni" - valokuvaus. Olen todella innostunut siitä ja teen sitä päivittäin, erityisesti kaikki soutukuvani tekevät hyvin kauppansa. Luontokuvista on myös kysyntää...

Elämä auringon alla

2009-05-21T09:29:00.003+10:00

Heräsin aamulla siihen kun aurinko paistoi ikkunan raosta sisään. Kahden erittäin sateisen päivän jälkeen se tuntui mukavalle ja erittäin tutulle. Puolitoista vuotta sitten kun tulimme maahan koko maa kärsi kuivuudesta. Kahden edellisen päivän aikana ei ole ollut kuivuudesta tietoakaan. 200-300mm ympäri Brisbanea, joka paikka tulvii vedestä. Katso paikallinen uutisvideo. Valitettavasti eilen aamulla kun lähdin töihin unohdin kameran kotiin (mikä tapahtuu korkeintaan kerran kuukaudessa).

Eilinen iltapäivätreeni tyttöjen kanssa oli hyvin erilainen. Ensinnäkin paikalla saapui noin 13 tyttöä 45 sijaan. Koulu oli suljettu puolilta päivin, koska useiden lasten kotimatkan varrella olevat tiet oli poikki tulvien takia. Kukaan ei voinut lähteä soutamaan, koska joki virtasi niin suurella voimalla ja lisäksi oli tuulista. Tiedossa oli siis ergotreeni kaikille. 20 minuutin harjoittelun jälkeen huomasimme millaisella vauhdilla joen pinta nousi (noin 30cm vajaan) ja korkeimpaan vuoroveteen oli silti vielä 90 minuuttia. Ei paniikkia, mutta "pelasta kaikki mitä pelastettavissa on". Lattian tasolla olevat veneet, ergot, pyörät, hankaimet ja kaikki muu mahdollinen oli nostettava ylöspäin. Tyttöjen treeni muuttui tavaroiden siirtelyksi. Tänään aamulla sain soiton, että joessa ei soudeta ainakaan tällä viikolla, ei ehkä ensi viikollakaan. Joessa soutaminen ei ole turvallista, koska siellä kelluu kaikkea mahdollista. Tulvavesi vie mukanaan ihmisten pihoilla olevat tavarat, eilen kun katselimme veden menoa havaitsimme ainakin seuraavia: polttopuita ja tukkeja (30cm-2m), pari jääkaappia, 50l olut tynnyreitä, kaksi kohtalaisen kookasta laituria (toinen 2x8m), pari venettä (iso ja pieni) väärinpäin, lasten kiipeilyteline, Ym ja paljon... Kunnes kaikki tavarat koko joen matkalta on kerätty talteen tai ne ovat vaeltaneet läpi joen kestää vähintään muutaman päivän, viimeksi ennen joulua kun oli pari myrskyisää päivää emme voineet soutaa melkein viikkoon. Joten lisää ergoja lainaamaan ja treenit on nyt sitten ergotreenejä... ainakin kunto kasvaa tytöillä.

Normaalisti kun täällä sataa, niin se sataa tunnin kaksi kunnolla ja sitten taas paistaa aurinko. Puolentoista vuoden täällä olon aikana on ollut kolme päivää ettei aurinko ole paistanut koko päivänä. Auringosta saa valtavan määrän energiaa, tuntee itsensä paljon pirteämmäksi koko ajan. Se on asia minkä tajusi vasta kun se koki. Lapsiperheiden arkea aurinko helpottaa erittäin paljon. Iänikuisten kuravaatteiden pukemista ei ole koskaan, 7 kuukautta vuodessa shortsit jalkaan ja aurinkorasva niskaan, ja menoksi. Meidän Amos oppi kävelemään 9 kuukauden ikäisenä, mutta hänelle ostettiin ensimmäiset kengät vasta reilun vuoden ikäisenä. Ensimmäinen vuosi meni paljain jaloin. Nauroimme asiaa vanhemmalle ihmiselle, joka oli kasvanut keskellä Australiaa maanviljeliä perheessä, hän kommenttinsa siihen oli: "Minä sain ensimmäiset kengät kun menin kouluun".

Ulkoilma elämä on piristävää. Puistoretket lasten kanssa, grillaukset ulkona on melkein jokapäivästä arkea. Puistot on suunniteltu hyvin, eri ikäisille lapsillekin riittää tekemistä (katso vanha blokkaus). Leikkipuistoja täydentää gillausmahdollisuus, voi viettää vaikka koko päivän puistossa, ruoka ja ystävät mukaan...

Koululaissoutua

2009-04-07T21:08:00.009+10:00

Koululaisurheilu systeemi on hyvin mielenkiintoinen ja moninainen täällä Australiassa. Eri urheilulajeissa, jotka on jaettu talvi ja kesälajeihin, urheillaan aina vain maksimissaan kuusi kuukautta kerrallaan. Kaikki urheileminen tapahtuu kouluajan ulkopuolella, joko ennen koulua tai iltapäivisin koulun jälkeen. Kilpailut ja pelit on useimmiten viikonloppuisin. Kuuden kuukauden välein tehdään aina uudet valinnat, ei ole mitenkään itsestään selvää, että viime vuonna soutanut U15 soutaisi seuraavana vuonna. Hän saattaa valita jonkun toisen kesälajin ihan vain mielenkiinnosta päästä tutustumaan uuteen lajiin. Lajikirjo on hyvin laaja: Rugby, cricket, soccer, basketball, volleyball, waterpolo, tennis, AFL (Australian football), cross-country, rowing, sailing, swimming and track & field. Siinä on poikakoulun urheiluantia. Tyttökoulussa on vielä muutama muukin laji mukana kuten lifesaving, hockey ja badminton. Tytöt soutavat talvella, pojat kesällä.

Hiukan enemmän soudusta, johon olen nyt tutustunut kaksi kautta poikien kanssa ja aloittelen toista kautta tyttöjen kanssa. Koulusoutu on erittäin suosittua täällä Australiassa, urheilullinen taso on erittäin korkea. Lähes poikkeuksetta Australian Junnu Team koostuu koululaissoudussa pinnalle ponnahtaneista urheilijoista. Koululaissoudun tasosta hyvä esimerkki on se kun jokunen vuosi sitten edustamani poikakoulun kasi voitti australian mestaruuden junnu kahdeksikkojen lähdössä, mutta kaksi viikkoa myöhemmin kyseinen joukkue tuli Head of The River kisoissa vasta toiseksi, usean sekunnin voittajalle hävinneenä.

Luokat missä soudetaan on Juniorit (4x+), Under 15 (4x+), U16 (8+) ja Open (8+). Jokaisen on soudettava omassa ikäluokassaan, ainut poikkeus on ykkös kasi. Siihen voidaan valita kahdeksan parasta soutajaa. Open ikäluokassa suurin osa pojista täyttää 17 kyseisen vuoden aikana, muutama poikkeus voi täyttää jo 18, mutta harvemmin. Tänä vuonna juokkueessani oli yksi 18 vuotias. Harjoittelumäärät ikäkausittain vaihtelevat. Juniorit soutavat ainoastaan kahtena iltapäivänä noin 90´ kerrallaan ja lauantai aamuna saman verran. U15 ikäryhmä soutaa kahtena tai kolmena aamuna (kolme parasta nelosta) + lauantai aamu ja kahtena iltapäivänä harjoitellaan ergolla + voimaharjoittelua oman kehon painolla, pääpaino keskivartaloharjoitteissa. U16 soutaa niinikään kolmena aamuna + lauantai, kolme iltapäivätreeniä koostuu 45 minuutin punttitreenistä + 45 minuuttia ergolla.

Open ikäluokassa harjoitellaan määrällisesti kohtalaisesti mutta tehollisesti mennään kovaa. Harjoittelun rytmityksellä pyritään maksimoimaan työn ja levon suhde. Viikossa harjoitellaan 6-9 kertaa, tuntimäärät 9-14 tuntia. Viikkorytmitys on joka viikko samanlainen:

	MA	TI	KE	TO	PE	LA	SU
AM	soutu	soutu	soutu	LEPO	soutu	soutu	LEPO
PM	ergo + voima	LEPO	ergo + voima	LEPO	voima + juoksu	soutu ( ei aina)	LEPO

Ykköskasin harjoittelumäärät ovat hiukan isompia kuin muilla open-soutajilla, keskimäärin kaksi harjoitusta viikossa enemmän. Ykköskasin kokonaistuntimäärä lokakuun alusta maaliskuun puoliväliin oli 290 tuntia. Täällä harjoitellaan tehollisesti kovempaa koko ajan verrattuna Suomeen. Laitan viikko-ohjelman suomalaisille valmentajille vertailuksi, ohjelma on neljä viikkoa ennen Head of The River kisaa. Tämän vuoden erikoisuutena oli joka keskiviikkoaamu 2k race tasoituksilla, mukana open 1st ja 2nd, U16 1st sekä U15 1st ja 2nd. Tavoitteena, että kaikki saapuvat maalilijalle yhtä aikaa. Yhtenä aamuna kaikki veneet tulivat maalilinjalle noin 3 sekunnin sisällä.

		U3	U2	U1	AT	TR	AN	STR	All
Mo	am	20	45	15	5	8	2			2x3x20´´/40´´ 4x1000m middle
									95	2x3x20´´/40´´ 4x1000m middle
	pm	10	40		10	10		45		Jani circuit x6 2x10´ rating castle 1´/1´ AT/TR, 24/28; 20´ running
									115
Tu	am	20	35	15	15	10				power strokes session
									95	power strokes session
	pm
									0
We	am	20	45	15	8	7	2			11´ (3', 2', 1', 2', 3'); 28-32 @ middle rhythm 2k race
									97	11´ (3', 2', 1', 2', 3'); 28-32 @ middle rhythm 2k race
	pm	10	40		6	10		45		Jani circuit x4 4x4´/4´ TR rating 28-32; 20´ Running
									111	Jani circuit x4 4x4´/4´ TR rating 28-32; 20´ Running
Th	am
									0
	pm
									0
Fr	am	20	45	15	8	5	3			Jani Circuit x4 5x20´´/40´´; 2x6´ (3+2+1), rating 28-32; 3 x 25 str racing starts
									96
	pm									Boat loading
									0	Boat loading
Sa	am	20	40	15	5	12	3			BSHS Regatta @ Lake Kawana
									95	BSHS Regatta @ Lake Kawana
	pm
									0
							Total week		704

Näillä harjoitusmäärillä ja tehoilla pojat parantavat ergotulostaan 5-15 sekuntia näiden viiden kuukauden aikana. Tutkiskelin viimeisen kahdeksan vuoden tuloksia ja niiden pohjalta ei tarvitse ihmetellä miksi Australiasta löytyy vuosi vuoden jälken niin kovia soutajia. Parhaimpana vuotena ykköskasin ergokeskiarvo oli 6:24, kaikki alle 18 vuotiaita poikia. Huonoimpanakin oltiin 6:43 keskiarvossa. Paras yksittäinen ergotulos oli parin vuoden takaa 6:06. Head of The River kisan voittajaveneen ergokeskiarvo on vähintään 6:30:n luokkaa joka vuosi. U16 ikäluokassa ollaan 6:50-7:00 luokkaa, U15 7:00-7:15.

Lopettamisprosentti koulun jälkeen on huima, harvemmin enempää kuin kaksi jatkaa soutua aktiivisesti. Viime vuoden ykköskasista kuusi soutajaa + perämies on aktiivisesti mukana seuroissa. Se on erittäin poikkeuksellista, että noin moni jatkaa. Täytyy olla tyytyväinen itseensä, tulipahan edes jotain tehtyä oikein. Tämän vuoden kasista yksi poika valittiin Australian Junnu Teamin karsintoihin, mutta hän päätti lähteä pelaamaan rugbya Argentiinaan koulujoukkueen kanssa. Osuivat päällekkäin, sanoi että soutaa voi myöhemminkin (jos haluaa), mutta Argentiinaan ei todennäköisesti muuten pääse.

Jokaisella joukkueella on oma nimetty valmentaja, joten yhdessä koulussa saattaa toimia 20-30 valmentajaa. Meidän koulussa on kaksi päätoimista valmentajaa (minä ja Director of Rowing), muut toimivat oto-valmentajina. Suurin osa oto valmentajista on koulun vanhoja oppilaita, muutaman vuoden takaa tai jopa 40 vuoden takaa. Säännölliset valmentaja tapaamiset ja jatkuvat aamupäiväkeskustelut luovat hyvän joukkuehengen myös valmentajien kesken. Kaikkien puhaltavat yhteen hiileen, pyrkien saavuttamaan parhaan soutukoulun tittelin.

Olen varmasti tuonut paljon uusia ja erilaisia asioita kouluumme, mutta on myös mainittava että olen oppinut ihan valtavasti uusia asioita soudusta ja erityisesti olen oppinut miten toimia isossa soutuorganisaatiossa.

Head of The River 2009

2009-03-16T19:03:00.008+10:00

Puolen vuoden uurastus poikien kanssa on nyt sitten virallisesti ohi. Lauantaina vedettiin viimeiset ratkaisevat vedot. Puolenvuoden uurastus tiivistyy kuuden minuutin, 228 vedon rutistukseen. Ohjelmaa kevennettiin viimeiset viikot, haettiin viimeistä herkyyttä. Kaksi viikkoa sitten teimme ergolla viimeisen 2k testin harjoituksena muiden joukossa, elikkä ilman minkäänlaista valmistautumista. 7 poikaa teki oman ennätyksensä, yksi jäi 0,3 sekuntia parhaastaa, joten olimme luottavaisia viimeisen kisan suhteen. Tosin poikien ergokeskiarvo oli huomattavasti huonompi kuin mitä tavoittelimme, lähtötasosta olimme kuitenkin tulleet 14 sekuntia eteenpäin. Aikaiset aamut joella olivat tuottaneet tulosta, oma väsymys loppui aina lyhyeen kun katseli auringon nousua kasin takana.

Välillä ennen soutua teimme herättävän kuntopiirin, poikien lemppari "Jani´s warm up" 5:15.

Viimeisen viikon viimeistely harjoitus tiistaina oli erinomainen. 4´/1´+3´ race pace; ennen kuin aloitimme sanoin, että jos tahti putoaa alle 37, pysähdymme ja aloitamme alusta... Kaksi kertaa näin 36,5 tahdin speed coachista, kaksi vetoa myöhemmin pojat korjasivat tahdin 38 tai yli. Ei tarvinnut aloittaa alusta. Kevyt joukkue (79,5kg ave), ergokeskiarvo 6:40 pisti hieman mietityttämään miten käy... Pistän oman bloggauksen aiheesta piakkoin

Startista liikkeelle tahdilla 43, pojat olivat kevyeksi joukkueeksi erittäin nopeita starttaajia ja eivät pelänneet lähteä rivakasti liikkeelle. Olimme jakaneet kisan kolmeen eri "kisaan", eka kisa oli sillalle. Noin 650m soudettu, sillalla oltiin kaikki seitsemän venettä rinta rinnan, vaikea sanoa kuka johti.

Seuraava "kisa" oli keskimmäinen "tonni", olimme laittaneet race planiin heti sillan jälkeen kolme kymmenen vedon tehokasta. Se toimi erittäin hyvin, tahti oli edelleen 38 luokkaa. Puolimatkan jälkeen alkoi näkyä pientä hajontaa joukkueiden kesken, yksi joukkue oli lähtenyt muilta karkuun, muut melkein linjassa edelleen. Seuraava kuva 650m jäljellä...

650 metriä jäljellä alkoi meidän viimeinen "kisa", power 10, step 10, power 10, step 10... Viimeiset vedot vievät soutajan kuin soutajan äärirajoille, varsinkin kun melkein kaikki veneet taistelevat rinta rinnan koko 2000m. Viimeisten vetojen aikan punnitaan se viimeinen henkinen kantti, kenellä löytyy vielä tahtoa tehdä se viimeinen nosto. Ylitimme maaliviivan tahdilla 39 kaiken antaneena. Näin pojista, että se oli siinä. Jos kauden tärkeimmällä hetkellä pystyy tekemään kauden parhaimman soudun ja vielä kaiken antaneena, on se suoritus mitä aina tavoitellaan. Jos se ei riitä voittoon, se on kilpailua se. Voittaja kuulutettiin välittömästi, melkein neljä sekuntia kakkoseen, voittajan aika 6:02,1. Kesti kymmenen minuuttia ennenkuin loput tulokset kerrottiin. Seuraavat viisi venettä rinta rinnan, maalikameralla haettiin eroja kyseisten veneiden kesken. Erot 0,1 ja 0,4 välillä seuraavan viiden kesken, valitettavasti me olimme linjan viimeinen 1,6 sekuntia kakkoseen. Eli olimme lopputuloksissa kuudes, seitsemän veneen kesken.

Vaikea sanoa, että olisin ollut todella pettynyt. Tottakai sijoitukseen olin pettynyt, mutta teknisesti erittäin hyvä soutu ja pojat antoivat kaikkensa. Kestää muutaman päivän kun tutkii ja pohtii kauden menemistä ennenkuin tekee sen viimeisen yhteenvedon kaudesta, palaan aiheeseen. Onneksi on seuraava kausi ja paljon uusia poikia tulossa mukaan.

Jouluntoivotus

2008-12-24T11:17:00.002+10:00

Missä mennään...

2008-12-15T19:58:00.010+10:00

Aikaa on vierähtänyt sitten viime päivityksen, joten nyt on korkea aika päivittää missä mennään. Monenlaista on tapahtunut, pääosin elämä rullaa totutun kaavan mukaan. Aamutreenit, iltapäivätreenit, lasten harrastukset, sunnuntairetket jne... Aamutreenithän alkavat aikaisin, 5:30 ollaan vesillä. Eräänä kauniina aamuna matkalla töihin piti oikein pysähtyä ja ottaa muutama kuva, ja melkein myöhästyin :)

Soudullisesti ollaan menty huima harppaus eteenpäin, fysiikka on kehittynyt roimasti. Ergo keskiarvollisesti ollaan hyvällä tasolla, viimevuoteen verrattuna jopa edellä. Viimeiset puolitoista viikkoa vietimme leireillen, ja mahtuihan siihen yhdet kisatkin. Ip kaksikolla alkuerät ja finaali, nelosella alkuerät ja finaali, viimeisenä lähtönä kymmenen kasin suora finaali. Paukut oli suurimmaksi osaksi käytetty muissa lähdöissä. Teknisesti hyvä soutu, mutta sydän puuttui. Viides sija; en voi sanoa, että pettymys, mutta odotin enemmän tahtoa...

Pistin kasin pakan sekaisin sunnuntaiksi. Kuusi poikaa vaihtoi paikkaa ja niistä neljä vielä puoltakin. Tulos aivan toisenlainen, sijoitus sama, mutta muutaman veneenmitan lähempänä. Nyt taistelimme samoilla sekuntilukemilla. Teknisesti ei ihan yhtä hyvä kuin lauantaina, mutta sydän oli todellakin mukana. Tahtoa ja halua oli ihan erilailla. Kisat loppuivat ja lähdimme viikon leirille, viime vuonna olimme ensin leirillä ja sitten kisoihin. Kisat olisivat varmasti menneet paremmin, jos olisi ollut mahdollisuus toteuttaa toisin päin. Nyt koulu loppui viikon myöhemmin, joten edellisvuotinen järjestely ei onnistunut. Viime vuonna testasimme uutta Wintech kasia, tänä vuonna saimme uuden Vespolin testattavaksi.

Ja osuihan leirille yksi oikein ukkosmyräkkä, näytti ja kuulosti hurjalta...

Rowing Australia Coaches Conference 2008
Joka toinen vuosi järjestettävä valmentajaseminaari osui meidän nurkille tänä vuonna. Aiheet ja luennoitsijat olivat sitä luokkaa ettei voinut missata kyseistä tapahtumaa. Kolmen päivän anti oli suurenmoinen, parhaimpia parituntisia olivat: kaikkien tämän vuotisten olympiamitalistien valmentajien Tecnical Overview (jokainen omana esityksenä), Rowing Australian Strenght Training Model, Integrating Training and Technique to Maximise Performance by Paul Thompson.
Jos joku haluaa kysellä tarkempia yksityiskohtia, laittakaa sähköpostia. Vastailen mielelläni, ja laitan Soutuliiton uudelle keskustelu foorumille tietoa kunhan saan salasanat ja homma lähtee käyntiin oikein kunnolla.

Developing the Mentally Tough Athlete
Toinen mielenkiintoinen luento mihin pääsin osallistumaan oli väliotsikon mukainen parituntinen. Siitä muutama poiminto. Yleisesti neljä tunnusomaista psyykkistä ominaisuutta, jotka voidaan havaita kaikilla henkisesti vahvoilla urheilijoilla on: Self-Belief, Motivation, Focus ja viimeisenä Composure/Handling Pressure. Luennoitsija esitteli tekemäänsä tutkimusta aiheesta, ja testatuiden urheilijoiden kommentteja. Urheiijoilta kysyttiin mm mitä on henkinen vahvuus? "It´s being able to block out what´s not important."
Luentosarjan lopuksi esitettiin tekniikoita kehittää henkistä vahvuutta. Muutamia poimintoja:
1. Confidence
2. Program your mind for success ahead of time with self-talk
3. Have routine behaviors: kehitä systemaattiset rutiinit, mitkä itsessään käynnistävät vaadittavan tahtotilan
4.Poise and Composure: opi miten unohtaa epäonnistumiset nopeasti, jos asiat eivät etenä halutulla tavalla
5. Being aware of thoughts: reframe "stinking thinking" into positive task oriented suggestions
6. Look at failure as a stepping stone for future achievement

Head Coach
Pari viikkoa sitten sain kutsun elämäni ensimmäiseen "oikeaan" työpaikka haastatteluun. Oikealla tarkoitan, että lähetin työpaikka hakemuksen ja sen seurauksena sain kutsun tulla haastatteluun. Olenhan työskennellyt monessakin paikassa, mutta aina se on mennyt "epävirallista" tietä. Joka on tuntenut ja tiennyt mitä osaan ja tiedän, sitten ollaan juteltu tulevan pomon kanssa. Ja yleensä aika pian sen jälkeen olen aloittanut työn.
Ja jännittähän se ensimmäinen haastattelu ihan mielettömästi, ja vielä englanniksi. Pakko myöntää, että aina ei tunnu silti että olisin täysin sinut kielen kanssa. Tulen hyvin toimeen ja juttuun, mutta silti koen että se viimeinen varmuus puuttuu. No siellähän sitten keskusteltiin kutakuinkin 40 minuuttia, ja lopputuloksena en saanut kutsua aloittaa uutta työtä uudessa paikassa.
Tosin päivää aikaisemmin kun sain ilmoituksen kyseisestä koulusta, nykyinen koulu ilmoitti haluavansa nostaa minut päävalmentajaksi. Sinällään mieleinen juttu, ja suurena plussana tohon toiseen kouluun on, että nyt minulle kuuluu ainoastaan valmennukseen ja valmentajiin liittyvät asiat. Uudessa paikassa olisin vielä mainitun lisäksi hoitanut kaikki yleiset leirijärjestelyt ja miljoonat muutkin juoksevat asiat. Ja haastetta riittää, likemmäs 200 poikaa ja 30 valmentajaa...

Ja koska ollaan Australiassa niin tarvitsee myös olla maininta säästä ja luonnosta. Täällä mennään vielä kohti sitä kuuminta aikaa, ja silti mittari huitelee jatkuvasti 35 asteessa. Kosteutta riittää, mikä merkitsee yleensä iltapäivisin sadetta ja ukkosta. Ja kun sataa, niin sataa kunnolla. Yhtenä iltana tuli vettä 20 minuutin aikan 60mm, vastaavaa en ole ennen nähnyt.

Luonto on vehreää ja kaunista. Pihallamme liikkuu monenmoista eläintä. Isoja ja pieniä liskoja, papukaijat jaksavat edelleen hämmästyttää piha puussa.

Queensland Schools Championships

2008-10-09T08:59:00.009+10:00

Paikkana Rockhampton, lähes 700 km pohjoiseen täältä. Päivälämpötila varmasti keskimäärin kymmenen astetta enemmän kuin täällä, onhan paikka keskellä saharaa jos vertaillaan leveysasteita pohjoiseen pallonpuoliskoon. Kyseisellä radalla järjestettiin 2005 Master kisat, ja yhtenä päivänä krokotiili uiskenteli keskellä rataa. Odotukset olivat korkealla josko näkis elävän krokotiilin, ja tietysti odotukset olivat korkealla tyttöjen ja poikien kisailun suhteen. Pettymykseksi en nähnyt krokotiilejä :), mutta tytöt ja pojat soutivat erinomaisesti. Lähtökohta tytöillä ja pojilla oli hyvin erilainen, mestaruuskilpailu oli tyttöjen kauden viimeinen kilpailu ja poikien varsinainen kausi alkoi kaksi viikkoa kisojen jälkeen. Sekä tytöt että pojat kisailivat isoilla ja pienillä veneillä, kasi on kuitenkin aina se päälähtö ja siihen panostetaan.

630 osallistujaa on mieletön määrä soutajia, paria lähtöä lukuunottamatta jokaisessa veneluokassa oli alkuerät, välierät ja A-finaali. Pienempiä finaaleja ei soudettu ajan puutteen vuoksi. Kolmen päivän aikana soudettin silti huikeat 188 lähtöä, joten vipinää riitti. Itse olin mukana niin tyttöjen kuin poikien valmentajana, joten kolmen päivän aikana ei ollut pahemmin aikaa katsella itse kisoja. Aamuisin käytiin verryttelemässä hyvin sumuisella radalla. Kuva radasta aamulla ja päivällä...

Itse kisat sujuivat melkein ongelmitta ja tulosten puolesta oikeastaan erinomaisesti. Tytöt ja pojat kahmivat yhteensä seitsemän kultaa ja muutaman muunkin värisen mitalin. Kohokohtana niin tytöillä kuin pojilla oli kasin voitto, tytöt päihittävät Head of The River voittoja veneen 0,27 sekunnilla loistavalla viimeisellä kahdella sadalla metrillä. Sekä tytöillä että pojilla oli kolme kasia mukana kisassa, ja parasta kaikessa oli että kaikki veneet soutivat finaalissa. Tytöt 1, 4 ja 5, pojat 1, 3 ja 5. Kaksi kasia samalla palkintopallilla oli silmiä hivelevä näky.

Poikien ip kaksikossa oli myös kaksi joukkuetta palkintopallilla, eka ja kolmas. Poikien perämiehellinen nelonen voitti ylivoimaisesti. Tyttöjen year 11 hallitsi ikäluokkaansa suvereenisti, voitto tuli pariairokaksikosta, pariaironelosesta ja perämiehellisestä nelosesta. Tyttöjen Year 10 pariaironelonen aloitti lupaavasti alkueränsä, voitto kotiin hupaisan onnettomuuden jälkeen. Tahtiairo otti toista vetoansa lähdöstä, ja airo poikki. Onneksi se tapahtui ensimmäisen 100 metrin matkalla ja mitään henkilövahinkoja ei sattunut. Startti uusittiin. Finaalissa tosin voimat olivat jo huvenneet useiden lähtöjen myötä, neljäs sija.

Kun vuosi sitten lähdimme matkaan niin moni "varoitteli" Australian vaarallisista eläimistä. Normaalisti niitä ei täällä näy, olen nähnyt yhden käärmeen vuoden aikana ja sekään ei ollut myrkyllinen. Hämähäkit saattavat olla hyvinkin myrkyllisiä, mutta niihinkin törmää hyvin hyvin harvoin. Laitan viimeiseksi kuvan Brisbane joesta muutaman viikon takaa, olin jo nähnyt delfiinejä joella hyppimässä soutuveneen mukana, mutta kyseiseen eläimeen en ollut ennen törmännyt ja toivottavasti en tulevaisuudessakaan uudestaan. Kyseessä on baby yksilö, mutta kai sekin siitä kasvaa...

Head of the River

2008-09-11T20:38:00.012+10:00

Tyttöjen kausi on nyt soudettu, toiset päättivät vähän paremmin kuin toiset, mutta kunnialla kuitenkin... Meidän koulu sijoittui koulujen välisessä kilpailussa kolmanneksi, mikä sinällään oli hiukan pettymys. Tosin erot neljän ensimmäisen koulun kesken olivat erittäin minimaaliset, pienimmät kuin koskaan ennen. Meidän koulussa ei ollut ollenkaan senior nelosta, liian vähän soutajia. Jokainen voi soutaa vain yhden lähdön. Jossittelua... jos meillä olisi ollut kyseinen vene, ja tytöt olisivat sijoittuneet toiseksi viimeiseksi (mikä olisi todennäköisesti tapahtunut), olisimme voittaneet koulujen välisen kilpailun... Se olkoon esimerkki miten tiukkaa kilpailu oli tänä vuonna.

Mun pariaironelonen sijoittui lopulta kolmanneksi, erittäin niukasti häviten hopean (o,2sek). Eroa voittajiin oli melkein kaksi sekuntia, joten siltä osin peli oli selvä. Viimeiset vedot ratkaisivat hopean, ja valitettavasti mun tyttöjen viimeiset vedot eivät menneet ihan nappiin (rytmi katosi, eriaikaisuutta). Hieno suoritus joka tapauksessa joukkueelta, jossa yksi tyttö aloitti soutamaan muutama kuukaisi sitten, ja yksi tyttö oli vaihtarina New Zeelandista. Kyseinen tapaus aloitti kahden airon soudun vasta täällä ollessaan, naapurimaassa kaikki koululaissoutu on pelkästään yhden airon soutua.

Sain tytöiltä muistoksi hienon kortin, johon jokainen oli kirjoittanut koskettavia ajatuksia kaudesta. Keulapaikalla istuva tyttö tosiaan aloitti soutamaan vasta muutama kuukausi sitten, kehitys minkä hän teki muutamassa kuukaudessa on aivan käsittämätön. Todella lahjakas urheilija isolla U:lla. Hänen tekstinsä kortissa kosketti minua erityisen suuresti: "I have done many sports and had many coaches, but none have been more supportive than you. Thank you so much for coaching me and the crew." Muutama lause antaa niin paljon voimia tulevaisuuteen, ja uskoa siihen miten homman tulee tapahtua.

Mun rooli koulussa oli paljon enemmän kuin mun oma joukkue. Harjoitusohjelmat kaikille ikäluokille oli mun käsialaa, kannoin vastuun off water -harjoituksista. Ergotreenejä, bodybalance, pientä voimailua omalla keholla ja kuntopalloilla. Näistä treeneistä tuli koko koulun suosikkeja, harjoitukset olivat hyvin erilaisia mihin oli totuttu. Harjoittelu oli aika ajoin todella kovaa, mutta tytöt huomasivat harjoitusten vaikutuksen heidän ergotuloksiin, joten treenejä tehtiin entistä kovemmalla innolla. Alkuun harjoitteita opeteltiin yksinään, mutta kauden edetessä tavoitteena oli tehdä harjoitteita yhdessä joukkueena samaan aikaan samassa tahdissa. Toiset joukkueet olivat toisia parempia pysymään tahdissa...

Tämä tyttökoulu ja poikakoulu missä myös työskentelen ovat "sisaruskouluja", joten tytöt ja pojat toteuttavat samoja harjoitteita. Muutamille harjoitteille on vaikea löytää englanninkielisistä vastinetta, joten tytöt ja pojat ovat ristineet kyseiset harjoitteet esim Jani´s ja Jani´s special. Jani´s power ergo on jo käsite sinällään. Kyseinen harjoitus saa hymyn huulille - jokaiselle. "what do we want? PAIN, When do we want? NOW. Asiallinen lausahdus tytöiltä ennen Jani´s power ergoa.

First eight on aina koulun lippulaiva, Head of the River huipentuu aina kasien taistoon. Ensiksi tulee kakkoskasit ja viimeisenä lähtönä ykköskasi...

Tein oman osuuteni ykkös- ja kakkoskasin voiton eteen kirjoittamalla heille ohjelman ja vastaten heidän ergo- ja punttitreeneistä. Toukokuun puolivälissä ykköskasin ergokeskiarvo oli 7:58, kaikkien tiukkojen iltapäivien jälkeen elokuun puolivälissä saman kasin ergokeskiarvo 7:36, keskiarvo oli parempi kuin koskaan ennen, joten odotukset siltä osin olivat suuret. Kakkoskasin voitto meni vastatuuleen, pienikokoisen joukkueen ainut pelko oli vastatuuli. He tulivat erittäin hyvän soudun jälkeen toiseksi. Viimeisenä vuorossa ykköskasi... Olin hengessä mukana pyöräillen radan vierustaa. Puolivälissä meidän tytöt johtivat melkein veneen mitan, mutta takaa tultiin ja kovaa. Veto vedolta takaa mentiin ohi. Ja kun oltiin ohi, syntyi eroa melkein veneenmitta välittömästi. Viimeisen kahden sadan matkalla meidän koulu otti puolen veneen mitan verran kiinni, mutta se ei riittänyt voittoon. Eroa reilu sekunti voittajaan, eroa kolmanteen kertyi yli kymmenen sekuntia.

Head of the Riverin jälkeisenä päivänä on aina presentation lunch tytöille, heidän vanhemmille ja valmentajille. Jokainen ikäluokka pitää puheita kauden kohokohdista, jokaisen ikäluokan kohokohtia olivat Janin iltapäivä treenit. Ykkös- ja kakkoskasin tytöiltä sain muistoksi kuntopallon, mihin jokainen oli kirjoittanut jotakin muistoksi. Suunnitelmissa on pistää pallo jalustalle ja koristamaan kirjahyllyä, sen verran liikuttavia kirjoituksia. Kuvasta saa isomman sitä klikkaamalla, ja sitten pystyy joitakin tekstejä myös lukemaan.

Jamppa veneessä

2008-09-01T19:00:00.006+10:00

Totta tosiaan ja ei pelkästään moottoriveneessä. Ja kaiken lisäksi vielä kilpaa, 3 kertaa 500m. Alkuerät, B-finaali ja huipennuksena tasoituslähtö alkueräaikojen pohjalta. Joukkue missä soudin oli viime vuoden ykköskasin muodostama isä-poika joukkue. Neljä poikaa isineen, joista yksi isä oli matkoilla kisapäivän. Ja pojat yllyttivät valmentajansa veneeseen. Viimeksi olen istunut kasissa joskus Suomessa kasiliigan alkuaikoina, paikkasin Lappeenrannan kasissa Valkeakosken kisoissa, joten edellisestä kerrasta oli aikaa. Pakko sanoa, että hauskaa oli ja hinku päästä uudestaan on valtava.

Kyseessä oli rahainkeruu tapahtuma, Corporate regatta. Jokavuotinen tapahtuma joka on erittäin suosittu. Kaikilla joukkueilla on mahdollisuus harjoitella viisi viikkoa kaksi kertaa viikossa. Valmentaja ja vene tulee koulusta. Maksu on sponsorikohtainen, minimi taitaa olla 500 dollaria. Tänä vuonna mukana oli 17 kasia ja 12 pariaironelosta, rahaa kertyi likemmäs 40000 dollaria. Kyseisellä rahalla ostetaan yleensä vene tai kaksi, tänä vuonna raha menee uuteen traileriin ja uusiin moottoriveneisiin.

Meidän perhe oli kannustamassa isää, "ota isä varovasti, sä et ole riittävässä kunnossa". Hengissä ollaan, ja paremmassa kunnossa kuin aikoihin. Itse kisa meni hyvin, alkuerä oli hiukan tahmeaa. Pojat vedättivät "isiä" 37 tahdilla, eipä ollut Jampalla paljon painetta lavassa noissa tahdeissa. Alkuerän toinen ja suoraan B-finaaliin. B-finaalissa otimme sitten jo hiukan rauhallisemmin, enää 32-34 tahdeilla, ja nyt löytyi painettakin. Ylivoimainen voitto B-finaalissa, ja mikä parasta, soutu tuntui todella hyvältä. Koko matkan ajan tunsi miten vene liukui alta, mieletön fiilis. Viimeisessä tasoituslähdössä ei sitten enää samaa fiilistä saatu aikaan, ja tulos sen mukainen. Loppuikohan kunto kesken isiltä???

Mutta parasta tässä kaikessa oli se, että kipinä iski. Kipinä kuntoutua, saada "muutama" kilo pois, niin että ensi vuonna leirillä voin itsekin juosta ylös vuorelle... Aika näyttää...

Nyt haastan teidät lukijatkin talkoisiin mukaan, "KILOT POIS JA KUNTOON". Mm. Jokisipilä aloittaa jokavuotisen kuntoon projektinsa näihin aikoihin, aikaa on tammikuun loppuun. Oletko mukana??? Ergo-SM, olen mukana, tosin en fyysisesti, mutta samana päivänä 2000m täällä. Kaikki muutkin mukaan...

Nyt kun sen on julkisesti sanonut, sitä ei ihan helpolla peruuta. Ja kuva ensimmäistä treeneistä, toivottavasti pääsen pian vesillekin. Venekin on jo, Embacher 100kg+, matkaa tohon tosi vielä on, mutta suunta on taas oikea...

Leirillä

2008-07-29T10:45:00.012+10:00

Palaan pari viikkoa ajassa taaksepäin, melkein koko koulun soutuporukka oli leirillä muutaman tunnin ajomatkan päässä etelään täältä Brisbanesta. Paikka oli Maclean, hyvin viihtyisä pieni kylä. Soutukeskus oli rakennettu juuri ennen Sydneyn olympialaisia. Amerikan koko soutumaajoukkue leireili siellä ennen kisoja. Lähes tuuleton joki, jossa oli mahdollista soutaa reilut 20 kilometriä yhteen suuntaan antoi erittäin mahtavat puitteet soudella noin 100 tytön kanssa. Parasta oli että viimeiset 2 km oli merkitty kyltein, antaa lisäinfoa todellisesta vauhdista. Vajan yläkertaan oli tehty majoitustilat noin 60 henkilölle, toimiva keittiö jossa olisi mahdollista tehdä ruokaa isollekin porukalle. Me käytimme paikallista catering palvelua, lounas ja päivällinen tuli sieltä. Aamupala toteutettiin talkoo voimin, viisi vanhempaa oli mukana koko viikon hoitaen aamupalan ja auttoivat muutenkin kaikessa mahdollisessa.

Paikka oli selvästi etelämpänä kuin missä normaalisti harjoittelemme, aamuisin oli selvästi kylmempää. Jopa Suomalaisen mittapuun mukaan, itsekin sorruin yhtenä aamuna laittamaan verskat jalkaan, ensimmäisen kerran täällä Australiassa ollessani. Oli tytöillä ihmettelemistä, Janilla pitkät housut jalassa, nyt täytyy olla todella kylmää...

Ennen leiriä olin valmentanut kaikkia ryhmiä vuorotellen, keskittynyt valmentajien kouluttamiseen. Iso ongelma täällä on "overcoaching", keskitytään asioihin mitkä oikeasti eivät ole oleellisia, unohdetaan perusasiat. Valmenna sillä tasolla millä urheilijasi soutavat, ja 14 vuotiaan ensimmäistä vuotta soutavan tytön tekniikka ei ole vielä erityisen hyvä. Perusjutut kuntoon, sillä mennään jo todella pitkälle. Viime viikonloppuna oli ensimmäiset kisat ja siellä tämä totuus paljastui todellakin monelle valmentajalle. Kaikki year 9 neloset, ykkös joukkueesta viidenteen, voittivat oman lähtönsä. Year 9 keskittyi leirillä edelleen perusjuttuihin ja pidettiin myös hiukan hauskaakin, tasapainoilua yksiköllä. Kaikki tekniikkaan liittyvät harjoitteet oli erittäin helppo toteuttaa joella, koska aallokkoa ei ollut oikeastaan yhtään missään vaiheessa viikkoa.

Ja aina ei voi onnistua...

Itse sain/otin oman joukkueen valmennukseen leirillä, year 10 first quad. Mielenkiintoinen yhdistelmä fysiikkaa ja kokemattomuutta. Yksi tyttö on vaihtarina Uudesta Zealannista, soutanut siellä koulunsa ykköskasissa, ensimmäiset kahden airon soudut täällä Australiassa. Ja valitettavasti sen kyllä huomaa... Onneksi meillä on vielä viisi viikkoa aikaa Head of the Riveriin, uskoisin ajan riittävän??? Viime viikonlopun kisat osoitti, että aikataulussa ollaan. Ekassa lähdössä voitto ja toisessa oltiin kolmansia.

Tekniikka harjoitteiden tekeminen on helppoa kun kelit suosivat.

Omat päivät olivat hyvin kiireisiä, ehkä jopa liiankin. Oman joukkueen kahden tai kolmen harjoituksen lisäksi pidin muille ikäryhmille myös heille jo tutuksi tulleita landsessioneita. Koska soutaa voi ympäri vuoden, tulee ergovetoja vedettyä myös silloin kun keli suosisi soutamista. En voi kuvitella seuraavaa tilannetta Suomessa. Laitat ergo rannalle ja teet kovan ergoharjoituksen samalla katsellen lähes peilityyntä joen pintaa, ja lämpötila huitelee yli 25 asteen. Täällä se tapahtuu lähes päivittäin.

Leiri oli kokonaisuudessaan erittäin onnistunut, teknisesti mentiin iso askel eteenpäin, joukkuehenki nousi yhteisten tekemisten myötä. Yhteiset tekimiset liittyivät usein myös urheilemiseen. Vajalta lähti tie ylös vuoren huipulle, matkaa kertyi lähes 4 kilometriä. Kaikki ikäryhmät juoksivat kahdesti viikon aikana ylös huipulle. Koska ollaan koulun suojissa on turvallisuus erityisen iso asia. Juostiin joukkueittain valmentajan johdolla, ja kaikki juoksijat pidettiin yhdessä narun avulla. Onneksi tarvittiin myös huoltoauto tuomaan juomapullot tytöille, meinaan vaan että Jamppakin pääsi huipulle...

Pieni venyttely ja takaisin...

Auringon nousu on jotain mistä saa voimia jokaiseen päivään, se että harjoitukset alkavat viideltä ei haittaa kun tietää että lähes päivittäin voi seurata auringon nousua ja nauttia sen tuomasta lämmöstä viileissä (ei kylmissä) talviaamuissa.

Toinen mieltä rauhoittava asia on kun valmentaa soutua tai soutelee itse on että saa olla keskellä luontoa. Varsinkin leireillä kun ollaan yleensä kaukana kaupungeista, luontoa on villiä missä myös eläimet vapautuvat. Edelleen Carloksen oppeja noudattaen: "katsele ympärillesi, siellä tapahtuu koko ajan jotain mielenkiintoista."
Terveiset Carlokselle...

Sunnuntai...

2008-06-24T18:01:00.011+10:00

Täällä eletään talvea, mikä tarkoittaa ainoastaan suomalaiselle kylmiä aamuja. Tein eräänä sunnuntaina pientä seurantaa lämpömittarilla. Aamun ensimmäinen noteeraus hiukan kuuden jälkeen, mikä on aika myöhään meidän perheessä. Sunnuntait ylipäätään ovat minulle ainut aamu milloin ei tarvitse lähteä töihin, joten itse en suuremmin kylmyydestä kärsi - ulkona on keskimäärin selvästi lämpimämpää.

Kahvi tippumaan ja tunnin päästä ovet auki, että lämpö pääsee sisälle...

Tässä vaiheessa lapset ovat jo muutamaan kertaan saaneet hien pintaan urheilemalla. Lapset viihtyvät paljon paremmin ulkona ja keksivät monenlaista tekemistä, pääosin erilaisia urheilulajeja kokeillen yksin ja keskenään. Osmo on yleensä se kekseliäin, eräänä sunnuntaina hän halusi nyrkkeilysäkin. Mutta koska sellaista ei mistään ollut mahdollista saada, hän teki oman ja aloitti karateharjoitukset...

Otso haluaa kokeilla kaikkea "australialaista", ensi termillä hän oloittaa AFL harjoitukset. On käynyt jo tutustumassa. Kriketti on "urheilulaji" jota en välttämättä ymmärrä urheiluna...

Trampoliini on suosituin joka tilanteessa, jopa aamuisin ennen kouluun lähtöä. Ja nykyään ei enää pelkkä tavallinen hyppely riitä...

Normaalina talvipäivänä lämpö kohoaa noin 20-25 asteeseen, auringossa on huomattavasti lämpimämpää. Usein hakeutuu varjoon, ja kunnon harjoittelua on syytä välttää keskipäivän aikoihin. Yksinkertaisesti, silloin on liian kuuma, myös näin talvisin.

Yleensä jossain vaiheessa sunnuntaita lähdemme koko poppoon voimin ulkoilemaan, yleensä puistoon. Lähistöltä löytyy monenlaista urheilukenttää, leikkipuistoa ja mikään ei piristä enempää kuin kunnon merimaisema, joka muuten löytyy reilun kilometrin päästä...

High Performance Coach

2008-05-16T08:28:00.011+10:00

Reilu kuukausi on vierähtänyt taas edellisestä kirjoituksesta. Uusi kausi tyttöjen kanssa on käynnistynyt ja kiirettä on riittänyt. Päivät on vierähtänyt suunnitellessa ja valmentaessa, iltaisin ja viikonloppuisin olen yrittänyt viettää mahdollisimman paljon aikaa perheen parissa. Pieni käsityö nimeltään Amos Onni Petteri vie myös ison osan "vapaa-ajasta".

Uusi työ tyttökoulussa on tosiaan lähtenyt käyntiin. Odotukset koulun suunnalta ovat valtavat, työnimike jo kuvastaa odotuksia. Vastaavaa ei ole koulussa ennen ollut, joten olen alkuun saanut muokata omaa työkuvaani oikeastaan täysin oman näkemykseni mukaan. Varsinaista omaa joukkuetta en ole ottanut ollenkaan, vaan valmennan vaihdellen eri ikäluokkia mukaanlukien valmentajat. Valmentajien koulutus on ehkä isoin haaste, viime maanantaina pidin ensimmäisen valmentajakoulutukseni englanniksi. Pienoinen haaste, mutta homma tuli hoidettua. Tosin muutamat kommentit, että "toi lause ei ole englantia, mutta kyllä me silti ymmärretään mitä haluat kertoa", huvittavat ainakin näin jälkeenpäin...

Ohjelman suunnittelu jokaiselle ikäluokalle on minun tehtäväni. Ikäluokkia on neljä, year 8 on ensimmäinen vuosi milloin on mahdollista aloittaa soutu. Year 8 vastaa meillä suomessa seiska luokkaa. Ensimmäistä kertaa on jokaiselle ikäluokalle päiväkohtaiset ohjelmat ja ylipäätään koko kauden kattava suunnitelma. Valmentajat saavat muokata ohjelmaa, mutta tietynlainen runko on säilytettävä. Viikkokohtaiset tekniikka painotukset ovat kaikille samat ja niistä ei saa poiketa. Tekniikka painotus tarkoittaa, että vähintään puolet kaikista tekniikka harjoitteista on painopiste alueelta. Jokaisen ikäluokan "landtraining" on minun vastuullani. Iltapäivisin ainoastaan year 8 käy soutamassa, muut ikäluokat tekevät ergo/puntti treenin. Year 9 ja 10 treenaavat kerran iltapäivisin ja open (year 11 ja 12) kahdesta kolmeen kertaan viikossa. Kaiken kaikkiaan vajalla pyörii 125 tyttöä, joten haastetta riittää.

Toistaiseksi kaikki ovat olleet hyvin innostuneita kaikesta mitä on tehty. Kaikki tekeminen on hyvin erilaista verrattuna edellisiin vuosiin, joten onko vaihtelu tuonut mukavuutta vai onko harjoitukset oikeasti kivoja :) 30.8. on Head of the River, joten siihen saakka mennään tyttöjen kanssa meikäläisen metkujen avulla. Mielenkiinnolla odotan minkälaisia tuloksia syntyy...

Aamu treenit alkavat kuten pojillakin 5:30, mutta iso ero on siinä, että aamuisin on todella pimeää. Aurinko nousee näin syksyllä, mitä täällä nyt eletään, noin 6:30. Ensimmäinen tunti mennään suht pimeässä, jokaisessa soutuveneessä täytyy olla valot edessä ja takana.

Nousu ja laskuvesi hämmästyttää edelleen melkein joka aamu. Korkeusvaihtelua voi olla 1,5 metriä, välillä laituri makaa pohjamudassa ja välillä kelluu hyvin korkealla. Laskuveden aikaan...

Ja nousuveden aikaan toisesta suunnasta...

Vaja sijaitsee Brisbane Riverin sivuhaarassa, kapea " Breakfast creek" missä pystyy tekemään hyviä tekniikka harjoituksia tuulelta ja moottoriveneaalloilta suojassa. Tosin matkaa varsinaiseen jokeen on noin 1,5 km mutkia, hyvää harjoittelua perämiehille...

Pari kuvaa vajasta sisältä ja ulkoa...

Koulu missä työskentelen on St Margaret´s Anglican Girls School, koulu sijatsee reilun kilometrin päässä vajalta mäen nyppylän päällä. Kuva koulun pihalta, koko kaupunki avautuu eteen, kuten myös Bisbane River.

Valmentajan arvostus

2008-04-01T19:51:00.004+10:00

Olen nyt asunut Austaliassa puoli vuotta, tuosta ajasta olen toiminut valmentajana noin viisi kuukautta. Veikon kirjoitus valmentajan arvostuksesta ja valmentajana olemisesta Suomessa kertoo lähes kaiken mitä on olla valmentajana Suomessa. Tuki ja arvostus lähes nollassa. Tänään Ylen sivuillakin asian otti esille hiihtäjä Virpi Kuitunen. Täällä toisella puolella maailmaa tilanne on aivan toinen, toki tämä kirjoitus on vain minun yksittäinen mielipiteeni.

Valmentajan arvostus lähtee yhteiskunnallisesta arvostuksesta, täällä se yhteiskunnallinen arvostus näkyy verotuksessa. OTO-valmentajia pidetään välttämättöminä urheilun kehittymisen kannalta. Täällä voit "harrastaa" valmentamista, mikä tarkoittaa verotuksessa 0% verotusta. Jos toimit täysipäiväisenä valmentajana, voit toimia omana yrittäjänä. Tämä taas merkitsee, että voit vähentää työmatkoja ja muita mahdollisia kuluja (kirjallisuus, koulutus, polttoaine ym.).

Eräs merkki valmentajan arvostuksesta on niiden huomioiminen yhtenä osana joukkuetta. Valmentaja on tärkeä ja iso osa joukkueen menestystä. Ilmoittauduttaessa kilpailuun on kaavakkeessa kohta, jossa kysytään joukkueen valmentajan nimeä, lähtöluettelossa joukkueen jäsenten nimien jälkeen on aina mainittu myös valmentaja. Pieni asia, mutta kertoo mielestäni valmentajan arvostuksesta.

Omat kokemukset valmentajan arvostuksesta kollegoiden kesken on täällä hyvin erilaista. Valmennukseen liittyvistä asioista keskustellaan avoimesti, kysytään neuvoa toisilta valmentajilta, avun pyytäminen on osa valmentajan kehityskaarta. Suomessa monet valmentajat kokevat avun pyytämisen osoittavan omaa tietämättömyyttä tai heikkoutta, ja tästä syystä ei haluta "osoittaa omaa tietämättömyyttä". Asiahan ei ole niin, ainoastaan ottamalla asioista selvää ja uskaltamalla kysyä asian jo tietävältä, kehittyy valmentajana. Soutajien keskuudessa viimeisen parin vuoden aikana mentiin iso askel eteenpäin, saatiin roimasti lisää avoimuutta. Pienen liiton/yhteisön ainut toivo on yhteen hiileen puhaltaminen.

Erääseen samaan ongelmaan olen törmännyt täällä kuin Suomessakin. Miten saada uusia valmentajia, miten saada siirrettyä urheilemisen lopettaneet urheilijat valmennuksen pariin. Oma idea uusien valmentajien hankkimiseksi ehdotin ensi vuodeksi koulun soutuohjelmaan viimeistä vuotta suotaville valmentajakoulutusta. Herätetään tulevien valmentajien mielenkiintoa, ja toisaalta luodaan urheilijoille uusia mielikuvia soudusta joka omalta osaltaan pistää ajattelemaan oikeaa suoritusta uudesta näkökulmasta ja toivottavasti parantaa veneen vauhtia... Otan avosylin, ja uskon kaikkien seurojen edustajien ottavan myös vastaan neuvoja uusien valmentajien hankintaan. Heitä kommentteja asian suhteen. Vaikka et omaisi urheilija/valmentaja taustaa, laita silti ideat liikkeelle...

UINNIN OPETUS TÄÄLLÄ (sopiva lisä tähän postaukseen)

Otso 11v, Alma 9v ja Osmo 5v aloittivat uimakoulun (learn to swim) muutama kuukausi sitten. Alkuun lapsilla oli testiuinti, jonka perusteella heidät sijoitettaisiin oman tasoisiin ryhmiin (näin ainakin luulin). Otso ja Alma sijoitettiin samaan ryhmään, ensimmäiselle tunnille mentaessä ajattelin, että kuinka monta niitä siinä ryhmässä uiskentelee. Hämmästys oli suuri, Otso ja Alma uivat kahdestaan kahden valmentajan opastaessa. Muutaman viikon jälkeen on ryhmään tullut pari uutta uimaria, mutta silti on todettava että erittäin henkilökohtaista valmennusta. Osmo uiskenteli alkuun yksin, myöhemmin ryhmään tuli toinen suomalainen poika. Valmennus on erittäin yksilöllistä, valmentajat "uivat" altaassa mukana. He ohjaavat jatkuvasti oikeisiin liikkeisiin kädestä pitäen. Esim jos kädet menevät liiaksi sivuille, niistä otetaan kiinni ja ohjataan oikeisiin liikeratoihin.

Jokaisen kerran jälkeen hämmästelen valmentajien panostusta uimarien eteen. Ensimmäinen learn to swim -jakso on huomenna ohi, ja tänään Otsolle ja Almalle ilmoitettiin, että nyt he ovat saavuttaneet riittävän teknisen tason ja heidät siirretään ensimmäiseen valmennusryhmään. Tämä varmaan tarkoittaa sitä, että nyt ryhmässä uiskentelee selvästi enemmän uimareita ja tekniikan lisäksi panostetaan fysiikan kehittämiseen. Näin ainakin luulen, tulevaisuus näyttää. Ja saa nähdä miten innostuneita lapset ovat muutaman ensimmäisen kerran jälkeen, tyyli vaihtuu varmaan totaalisesti...

Meidän pieni Osmo porskuttelee iloisin mielin opetellen erilaisten uintityylien oikeanlaista tekniikkaa, ja tod näk aloittaa uuden learn to swim -jakson. Tänään hän uiskenteli koko tunnin ajan yksin omaen näin henkilökohtaisen valmentajan... Ja opetushan oli erittäin laadukasta, perhosuintia kädestä pitäen.

BIG day

2008-03-16T08:25:00.006+10:00

Kausi on ohi, eilen oli viimeinen kilpailu. Head of the River on soudettu. Kaikki aikaisemmat kilpailut ovat vain valmistaneet eiliseen koitokseen. Puoli vuotta on harjoiteltu vain voittaaksemme eilen. Itse en päässyt aloittamaan ihan alusta, tosin reilut viisi kuukautta olen valmentanut porukoita. Joukkueet on jaettu neljään ikäluokkaan, juniorit 1000m (alle 14v), alle 15v 1500m, alle 16v ja avoin (tarkoittaa 17v tai alle). Juniorit ja alle 15v soutavat perämiehellistä pariaironelosta, muut soutavat kasia. Meidän koulussa joukkueita löytyy jokaiseen lähtöön, kaikilla kouluilla ei ole joukkueita jokaiseen lähtöön. Lähtöjä on siis junioreilla kymmenen venettä, alle 15v on kahdeksan venettä (meidän koulussa oli yhdeksän), alle 16v löytyy neljä kasia ja avoimessa niinikään myös neljä kasia.

Itse olen valmentanut koko ajan open first eight, ja viimeiset kaksi kuukautta olen myös valmentanut under 15´s first quad. Näiden ikäluokkien harjoitukset menivät sopivasti ristiin, joten molempien joukkueiden valmentaminen on onnistunut.

Päivän huipennus on aina open first eight, joten nelonen aloitti ensin. Viimeiset pari viikkoa oli mennyt loistavasti harjoituksissa, viimeinen kilpailu viikko sitten päättyi meidän voittoon niukasti, 0,65 eroa seuraavaan. Kolmen edellisen kisan tulosten pohjalta joukkueet rankataan, ranking määrää radan pääkilpailussa. Seitsemän rataa ja seitsemän joukkuetta, paras ranking radalla 4 ja niin edespäin. Olimme ranking number 1, joten odotukset päivälle olivat korkeat. Tuuli oli aamulla kohtalaisen kova ja sivu vastainen, joten tuomaristo vaintoi ratajärjestystä. Paras ranking radalla yksi ja rankingin mukaisesti siitä eteenpäin...

Kilpailu oli erittäin tasaista ja kovaa. Jälkikäteen analysoituna pojat sanoivat, että startti meni mönkään, väivät valitettavan paljon jälkeen. Kilpailu eteni totutun kaavan mukaan, mun pojat nousivat koko matkan ajan saavuttaen kärkeä veto vedolta. Valitettavasti eilen maalilinja tuli liian nopeasti vastaan. Sijoitus toinen, reilun sekunnin perässä. Olin tyytyväinen ja pettynyt, tyytyväinen koska ensimmäisen kerran pojat olivat antaneet kaikkensa maalilinjan ylittäessään. Pettynyt oli siihen, että viimeiset kolme viikkoa jokaisessa harjoituksessa olen yrittänyt saada poikien päähän yhden tärkeimmistä asioista suodussa. Kisaa ei voi voittaa jos taistelee oman veneen rytmiä vastaan. Tarkoittaa käytännössä sitä että vedon ja palautuksen suhde ei saa olla sama, veneen täytyy antaa liukua palutuksessa. Kaikkineensa loistava kilpailu alle 15v pojilta, nälkää jäi vielä tulevaisuuteenkin. Kuva viikko sitten soudetusta kilpailusta.

Open first eight, päivän viimeinen lähtö. Lähtökohdallisesti homma on aivan toisenlaista kuin alle 15v. Pojat ottavat homman tosissaan ja harjottelevat paljon, 8-9 harjoitusta viikossa. Halu voittaa on mieletön, kaikki mitä tehdään tehdään kunnolla (kesti pari kuukautta ennenkuin pojat ymmärsivät asian). Ranking ennen kilpailua oli neljäs, tosin yksi voittokin löytyi taskusta. Viikko sitten kisassa viisi ensimmäista (seitsemästä) oli 1,5 sekunnin sisällä, joten mitä vain oli odotettavissa. Viimeinen viikko harjoituksissa oli mennyt loistavasti, alle 30 vedon nostoissa tahti oli aina yli 40. Edellisen illan hengen nostatus "dinner" oli mennyt loistavasti, henki oli erittäin korkealla. Startti oli paras minkä pojat olivat koskaan tehneet, 43 tahdilla liikkeelle. Keskimmäinen tonni on ollut aina tämän joukkueen ase, poikien rytmi ja kontrasti vedon ja palautuksen välillä on parasta mitä tuon ikäisiltä voi odottaa. Muutkin joukkueet olivat valmistautunet huolella ja 600m soutamatta viisi venettä rinta rinnan alle puolen veneen mitan sisällä. Valtava loppukiri oli alkanut jokaisella joukkueella, hienoa katsoa kilpailua missä viimeiset kymmenen vetoa ratkaisee kuka voittaa. Mun poikien hieno loppukiri, 40 tahdilla yli maalilinjan ei valitettavasti riittänyt. Sijoitus toinen, 0,36 sekuntia kärkeen. Eroa toisen ja kolmannen välillä 0,6, kolmannen ja neljännen välillä 0,8. Viides jäi sekunnin neljännestä, joten mieletön kilpailu. Olin erittäin tyytyväinen poikien soutuun, paras suoritus tärkeimmällä hetkellä. Valitettavasti se ei riittänyt voittoon eilen.

Kaiken kaikkiaan eilinen päivä oli oikea elämys, tunnelma oli käsin kosketeltavissa. Ihmisiä katsomassa tuhansia, viimeiset kolme-neljäsataa metriä radan varressa pelkkää ihmismassaa. Meteli maalilinjalla korvia särkevä, kannustusjoukot jokaisesta koulusta pitivät omaa showtansa.

Tänään on presentation lunch, sen jälkeen alkaan muutaman viikon loma. Tarkoittaa että aamuisin saa nukkua viiteen tai välillä jopa kuuteen. Loman jälkeen tytöt aloittavat oman kautensa, missä koulussa olen mukana on vielä epäselvää. Työ minkä olen tehnyt poikien kanssa on kantanut hedelmää, useat koulut haluaisivat minut valmentamaan ja kehittämään oman koulunsa soutuohjelmaa. Loman kohokohta tulee olemaan parin viikon loma melbournessa, näkee muutakin osaa Austaliaa.

"Aussie Baby"

2008-02-06T22:52:00.000+10:00

Meidän perheen neljäs ihme syntyi maailmaan tänään 6.2.2008 kello 20:02. Pojalla oli mittaa 54cm ja painoa 4450g.

Leirillä...

2008-02-01T20:03:00.000+10:00

Soutuleiri numero kaksi on takana. Raskas viikko, kolme soutuharjoitusta päivässä ja sen lisäksi monennäköistä puuhastelua. Ja jatkuva keskittyminen kielen kanssa rasittaa pääkoppaa vielä lisää... kai siihenkin jossain vaiheessa tottuu.

Monennäköistä ennenkokematonta tuli taas nähtyä. Ensimmäinen kolahdus tapahtui pakatessa trailereita (huom monikko). Leirille osallistui n. 120 poikaa, vaihdellen 15-20 valmentajaa ja vanhempia mukana n. 15 joka päivä. Yksi traileri tuli täyteen kaseja, toinen nelosia ja yksiköitä. Kaiken huippuna lastattiin yksi traileri täyteen moottoriveneitä, joita oli mukana 11.

Leiripaikka sijaitsi n. 100km pohjoiseen täältä Brisbanista, Maroochydore river. Joki oli ihan ok paikka soudella, paljon sivuhaaroja josta löytyi suojainen paikka tuulen yllättäessä. Kelit olivat mainiot, ei ollenkaan niin lämmintä kuin tavallisesti tähän aikaan vuodesta, tuulta ja vettä sen sijaan oli normaalia enemmän.

Kohta alkaa kunnon kuuro...

Ykköskasin tyylinäyte... "roll ups/ full slide; catch placement"

Leirin yksi tavoite oli kasvattaa joukkuehenkeä, toimia isona ryhmänä. Leirin huippukohta sekä valmentajille että erityisesti pojille oli joukkuekuvan ottaminen, tyyli millä se tehtiin oli jotain uskomatonta. Haastetta vähän yhdelle jos toiselle... Kuvan saa isommaksi sitä klikkaamalla.

Ryhmäkuva seisten omassa veneessä, kuusi kasia ja viisi perämiehellistä nelosta. Joukon takana on vielä kaksi moottoriveneellistä poikia, kaikille ei riittänyt omaa venettä.

Leiripaikan löytäminen noin isolle porukalle ei ole ihan helppoa. Leirillä ruokailut pyörittää vapaaehtoiset vanhemmat. Joka päivä siellä hääri n. 15 vanhempaa, he tulivat aamulla 5:30 laittamaan aamupalaa ja lähtivät illalla viimeisen ruokailun jälkeen n. 20:30. Aamulla oli taas uusi porukka valmiina. Jokaisella joukkueella oli siivousvuorot vuorotellen, ruokapaikka tuli siivota jokaisen ruokailun jälkeen. Hommat toimivat hienosti, ei turhia nurinoita...

Paikka oli otollinen myös muunlaiselle harrastamiselle, yhden valmentajan mielipuuhaa oli ravustaminen. Ja saatiinhan yhtenä iltana myös kyseisiä saaliita maistella. En tiedä käykö kuvasta ilmi, mutta rapu on reilusti meikäläisen kämmenen kokoinen.

Leirin viimeisenä päivänä oli miniregatta, soudettiin noin 300 metrin kisoja toinen toisia vastaan. Välillä tasoituksella, välillä vaihdeltiin kokoonpanoja niin että parhaat ja heikoimmat sekoitettiin samaan kasiin jne... Kuvassa kerrataan kilpailukäyttäytymistä, huomenna lauantaina alkaa varsimainen kilpailukausi, joten pieni kertaus kaikesta ei ollut pahitteeksi.

Viimeinen leiripäivä oli myös "Australia day", joten veneet varustettiin asianmukaisin varustein. Koska kyseinen päivä on kansallinen vapaapäivä ja tänä vuonna se osui lauantaille niin vapaapäivä siirrettiin seuraavalle maanantaille. Pitäisiköhön meidänkin ottaa mallia kyseisestä käytännöstä???

Leikkipuistot

2008-01-03T18:36:00.000+10:00

Jossain aikaisemmassa kirjoituksessani mainitsin, että leikkipuistoja löytyy vähän joka nurkasta. Nyt pari kuukautta myöhemmin täytyy todeta edelleen, että näin on. Olkoon tämä kirjoitus ylistys näiden puistojen suunnittelijoille.

Ensi alkuun puistot olivat vain puistoja, joista löytyy monenlaisia ajanvietettä lapsille. Nyt asiaan paremmin tutustuttaani täytyy todeta, että kysymyksessä on hyvin suunnitellut lasten motoriikan kehittämispuistot. Ja kaiken lisäksi puistot on suunniteltu aivan pienistä lapsista aina reilusti yli kymmenvuotiaille.

Pitemmän aikaa liikunnan parissa aikaa viettäneenä ei voi olla huomaamatta miten nuorten ja erityisesti yläasteikäisten peruskunto on rapistunut. Perusmotoriikka on lähes olematonta, keskivartalon lihaskunto on todella huono. Suurin syy tähän on tietokoneet ja monenlaiset pelikonsolit. Toki aina löytyy monipuolisia lahjakkaita urheilijoita, jotka osaavat kaikkea ja hallitsevat oman kehonsa loistavasti. Puhun kuitenkin yleisellä tasolla tapahtuneesta romahduksesta. Ilmastossa tapahtunut muutos varmasti vaikuttaa liikunta-aktiivisuuteen. Esim talvisin ei enää eteläsuomessa ole kovin montaa päivää mahdollista hiihtää, kevät on usein hyvin kylmää ja syksyisin sataa ropistelee lähes päivittäin. Nämä on selittelyjä, mutta varmasti myös vaikuttavat...

Taisi mennä juttu vähän raiteiltaan... leikkipuistoistahan piti kirjoittaa. Tykkään täällä erityisesti siitä, että leikkipuistot ovat täynnä erilaisia kiipeilytelineitä. Moniin telineihin ei ole mahdollista edes päästä ylös ilman kiipeämistä suoraa ylöspäin kovilla tikkailla tai vinoissa naruaskelmissa. Toki ylös pääsee silppaamalla, jos sen taidon osaa.

Ainakin omat lapseni rakastavat telineitä, joissa voi käsivoimin roikkua liikkuvilla rullilla. Pelkkiä leuanvetotelineitä, mitä suomessa on jokapaikassa, ei ole lähes ollenkaan, vaan siihen on aina yhdistetty jotain liikkumista. Näin myös motoriikka kehittyy samalla. Ensimmäisenä kuvana oleva valtava kiipeilyteline on hyvä esimerkki monipuolisesta kiipeilyteliteestä. Alimmilla tasoilla voi roikkua ja siirtyä sivuttain naruilla, jos ei vielä uskalla kiivetä ylöspäin. Meidän Osmo aloitti alimmilta tasoilta heiluen, nyt hän uskaltautuu jo puoleen väliin kiipeillen myös sivusuunnassa.

Kiipeilytelineitä löytyy erikokoisia, sama idea mutta minikoossa. Pieniä vinoja tasoja, joita pitkin mennään ylöspäin käsillä auttaen. Useimmiten apuna on vino putki tai naru/ketju jota pitkin voi auttaa vetämisessä.

Kiipeilytelineiden alla on hyvin pehmustettu alue, johon mätkähdettyään harvemmin loukkaa - ainakaan pahemmin. Pienet lapset aloittavat kiipeilyuransa samaan aikaan kun nousevat pystyyn. Kun he oppivat pienestä pitäen kiipeilemään, niin harvoin niitä näkyy putoilevan. Ja kun ollaan jo hyvin pienestä asti pudottu niin useimmiten noustaan pystyyn ja aloitetaan alusta...

Eri puistoissa löytyy kyllä monesti hyvin samantapaisia telineitä, mutta nyt on jo huomannut miten lasten taitojen kehittyessä haetaan uutta haastetta. Jossain ylempänä on kuva, jossa Osmo kiipeää rautakehikkoista putkea ylöspäin sen sisällä, tuntui turvallisemmalta. Nyt aikaa myöhemmin, hän hakee haastetta kiipeämällä samanlaista putkea sen ulkopuolella.

Muutama viikko sitten löydettiin eräästä puistosta täysin uudenlainen tasapainoiluteline. Pyörivä rulla (pyörii herkästi), jonka päälle ensi alkuun yritettiin kiivetä. Kun sinne päästiin ja jopa hetki pysyttiin, aloitettiin kävely yritykset ja siinä vaiheessa ollaan edelleen. Rullan vieressä on käsille tuki telineet, mutta jos siitä pitää kiinni kuten Osmo kuvassa on tasapainopiste rullan ulkopuolella. Toisinpäin ei ole ollenkaan niin haasteellista, onko näin tehty vahingossa vain onko joku asiaa oikeasti miettinyt??? Puistoissa nyt melkein neljä kuukautta kiertäneenä uskoisin, että joku suunnittelija on asiaa miettinyt monesta näkökulmasta, erityisesti lasten motoriikan kehittymisen edesauttamiseksi.

By the way... Lapset kellottivat Rubiikin kuution tekemisessä 2:25.

Joulu lähestyy

2007-12-23T15:52:00.000+10:00

Viimeinen treeni ennen Joulutaukoa, aamulla 6:30, hämmästys oli suuri kun huomasimme rannalla ison pyöräilevän joulupukkilauman. Mihin lie matka aamulla, joulupukki puvussa, lämpöä reilut 25 ja pyörällä. Ei taatusti ole kokemisen arvoista, kaikesta huolimatta joulupukit heiluttivat iloisesti ja huutelivat joulutervehdyksiä soutajille.
Harjoitus oli muutenkin mielenkiintoinen, leikkimielistä kisailua. Ykkös ja kakkos kasin soutajat sekoitettuna ja täydennettynä yhdellä valmentajalla. Pojat olisivat halunneet minut ehdottomasti soutamaan, mutta onnistuin sysäämään tehtävän yhdelle toiselle valmentajalle. Tässä kunnossa olisi Jampan sydän pysähtynyt, ainakin hetkeksi, jo pelkästä lämmöstä.

Joulutunnelman luominen tässä kuumuudessa on muutenkin vaikeaa. Treenin jälkeen toivotimme toisillemme Hyvää Joulua, koominen tilanne. Lähdemme joulun viettoon ja kuitenkin kesäloma alkaa, kokemus sekin.

Painava tasainen puristus, vene kunnolliseen liukuun. Kyseinen veden solina veneen runkoa vasten on parhaimpia fiiliksiä, mitä soutaessa voi saada aikaan. Kaikki se hiljaisuus ja luonto minkä keskellä soudetaan ovat niitä mieleenpainuvia kokemuksia, joita ei koskaan unohda. Täällä luonto moninaisine eläimineen hämmästyttää jatkuvasti uudestaan ja uudestaan. Vaikka en enää pääsekään nauttimaan hiljaisuudesta yksiköllä soutaessa, voin edelleen ihailla maisemia ympärilläni. Pari päivää sitten yksinäinen pelikaanilintu uiskenteli aivan veneen vieressä. Tyyni joen pinta aamuauringon noustessa, voiko mikään olla sen rauhaittavampi näky?

Olimme eräänä aamuna kahdella pariaironelosella liikkeellä. Seurasimme toista nelosta hieman perässä ja yht´äkkiä alkoi kuulua hirveää huutua toisen veneen luota. Äkkiä sinne katsomaan mitä tapahtuu, no pojat olivat alkaneet tasapainoilemaan, ja sehän oli pakko näyttää myös Jampalle. Siitä hirveä huuto.
Siinä on haastetta myös Juusolle, sama temppu pariaironelosella (perämiehellisellä), mitä Juuso harrastaa jatkuvasti yksiköllä... Tsemppiä harjoituksiin.

Olen aina harrastanut mielelläni kaikkia arvoituksia, parhaimpia ovat "palikkatestit". Avaruudellinen hahmottaminen oikein kunnolla koetuksella. Olen aina ostanut erilaisia haasteita maailmalta, jossain on lukenut difficult, jossain very difficult. Näistä ei vielä ikinä ollut löytynyt oikeasti haastetta, täältä löysin oikean paratiisikaupan palikkatestien suhteen. Mind Games, kuola valuen valitsin sopivaa haastetta ja vihdoin myös sen löysin. Kuutio mikä koostui 25 täysin samanlaisesta palasesta, liitteenä teksti very difficult. Nyt kaksi kuukautta, jotain 150 tuntia myöhemmin voin huokaista syvään ja todeta: " ei se ollutkaan mahdoton."
Tämä on koitellut myös vaimon hermoja kiitettävästi, kun huomio on välillä ollut vähän liiankin tiiviisti kuution kimpussa. Mutta nyt voin palata lähtöruutuun ja lähteä etsimään kaupasta seuraavaa mielenkintoista haastetta...

Ennen kuin teen uusia ostoksia, voin vähän harjoitella Osmon ostamalla Rubiikin kuutiolla. Kaikki varmaan muistavat kyseisen lelun 80-luvun alkupuolelta. Viidennellä luokalla koulussa, esitin opettajahuoneessa miten nopesti kuution ratkaisin. Hämmästys opettajien keskuudessa oli valtava, pieni (kirjoittajan huomio) poika kieli keskellä suuta, väänsi kuution 52 sekunnissa opettajien sekoituksesta valmiiksi. Nyt sormet ovat vähän ruosteessa, tosin olen aloittanut harjoittelun uudelleen. Kolmen minuutin alitus ei meinaa millään onnistua, katsotaan miten nopeasti tässä iässä pystyy enää kehittymään. Jokaisen seuraavan minuutin alitus ilmestyy tähän blogiin, ihan vain kaikille tiedoksi :)

Soutuleiri Australiassa, erilainen kokemus

2007-12-12T17:19:00.000+10:00

Matkaan lähdittäessämme en ihan tarkkaan tiennyt missä majoittuisimme ja miten käytännön asiat sujuvat. Leirillä mukana kaksikymmentä poikaa, neljä valmentajaa ja boatman. Majoituimme yhden paikallisen soutuklubin puheenjohtajan kesäasuntoon, matkaa rantaan muutama kymmenen metriä. Soutuihminen henkeen ja vereen, taloa käytetään paljon pienien ryhmien leiripaikkana. Omistaja oli rakennuttanut pienen vajan talon alle, missä hän säilyttää omia veneitään. Kolme yksikköä, kaksi kaksikkoa. Kyseinen omistaja on valmentajana kilpailevassa koulussa, kyseinen koulu aloitti oman leirin heti meidän lähdettyä.

Näkymä kuistilta. Boatman on monipuolinen henkilö soututoiminnassa. Se, että veneet ovat koko ajan hyvässä kunnossa on pientä, tälläkin leirillä Boatman toimi niin bussikuskina kuin kokkinakin, korjaili traileria ja huolsi (tankkasi) moottoriveneitä jne...

Olen oppinut joitain uusia hyviä drillejä tekniikan opetteluun, ja olen myös opettanut mielestäni hyvin tärkeän asian tämän ikäisille pojille. Aina ei ole kiire mennä täysillä, tiettyjä perusaisoita ei saa unohtaa. Heti alkuleiristä kun soudimme paljon ip kaksikolla laitoin pelin poikki heti alkuun ja sanoin että aloitetaan ihan alusta uudestaan. Tasapainoilua veneellä, miten vene oikesti käyttäytyy kun airoa tai käsiä nostellaan, jalkoja liikutellaan turhaan. Pienet painon muutokset jaloissa kallistavat venettä jne. Pitkän harjoittelun tuloksena tasapaino alkoi löytyä, ja kisat pystyyn. Kuka tekee parhaimmat temput ilman, että pidetään airoista kiinni... ja pysytään pystyssä.

Suurin eroavuus minun ja paikallisten välillä on, että itse lähden aina liikkeelle alkuvedosta. Jos veto lähteen kunnolle liikkeelle ja paine pysyy lavassa on homma siitä eteenpäin paljon helpompaa. Täällä aloitetaan loppuvedosta, ja kiinniotto harjoituksia tehdään todella vähän - jos ollenkaan. Jatkoin tasapainoilua istuttamalla pojat alkuvetoasentoon, lavat veteen ja kuka pysyy pisimpään. Mielenkiintoisia tuloksia syntyi välittömästi, kiinniotto parantui, mieletön rentous alkuvetoasentoon ja mikä parasta veneen vauhti kasvoi huomattavasti. Ja tulokset näkyivät myös kasissa. Uskon, että tästä eteenpäin tehdään myös brisbanejoella kiinniottoharjoituksia paljon enemmän.

Yhtenä alkuiltana oli syntynyt pienoinen tulipalo vastarannalle, niin ainakin alkuun luulin. Todellisuudessa paikalliset kulottivat sokeriruoko peltoa. Näky oli kyllä mieletön?

Ja tietysti joka leirillä täytyy ainakin kerran sataa, ja kunnolla.

Carlos on joskus opettanut, että vaikka olemme valmentamassa voi välillä katsoa vähän ympärilleenkin. Joskus saattaa nähdä vaikka jotain mielenkiintoista, vaikka tällaisen ison kokoisen Water dragonin.

Uusi kokemus oli myös uuden veneen testaus. Koulu oli saanut lahjoituksena uuden veneen verran rahaa, ja liitteenä: ostakaa pojille paras mahdollinen vene, tilatkaa vaikka embacherilta. Testasimme leirillä ykkös- ja kakkoskasin kanssa kahta venettä, Sykesiä ja Wintechia. Kahtena päiväna määrätyillä tahdeilla 6x1000m. Aina molempiin suuntiin tonni ja veneen vaihto. Tiesimme etukäteen normaalin eron kyseisten veneiden välillä, joten vertailu oli kohtalaisen helppoa. Mielenkiintoista, ennen kokematonta. Wintech on aloittanut vuosi sitten Australian valloituksen, palvelu oli sen mukaista. Edustaja mukana molempina päivinä testaamassa veneitä, ja trimmaukset tapahtuivat vain heidän toimesta.

Wintech oli nopea vene, tosin huonolla kelillä hankala soutaa. Minun mielestäni väärä vene koululaisille, jotka harjoittelevat kohtalaisen vaikeissa olosuhteissa Brisbane joella, paljon ristiaallokkoa moottoriveneistä. Kuvassa heidän uusi vallankumouksellinen uutuus, itsetyhjentyvä vene. Asiasta voidaan olla montaa mieltä, keskustelin kyllä edustajan kanssa veneen vallankumouksellisuudesta. Kaveri oli muuten voittanut hopeaa Tampereen MM-kisoissa -95 ip kaksikossa heti brittien jälkeen.

Kelit kapeassa joessa olivat paria treeniä lukuunottamatta erittäin hyvät, lähes kuvanlaiset koko ajan...

Viikon päätteeksi pääsin katsastamaan ensimmäiset paikalliset kisatkin. Poikien soutu oli kohtalisen mukavaa, hopeaa molempina päivinä 30 tahdilla. Vauhti oli todella hyvä tahti huomioiden, voittaja paikutti 34-35 ja ainoastaan pari sekuntia nopeampana. Pääkisat ovat vasta maalikuun lopulla, joten vielä on aikaa opetella kovemmilla tahdeilla. Voittajan aika 6:06 pienoiseen vastatuuleen. Ei hullumpi aika 17 vuotiaille pojille???

Enpä ole ennen katsonut kisoja joissa finaalissa soutaa kymmenen venettä vierekkäin, kyseisessä kasin finaalissa oli ainoastaan kahdeksan venettä.

Soutua Brisbane joella

2007-11-17T21:29:00.001+10:00

Aamutreenit alkavat 5:30. tosin silloin on paras mahdollinen keli soutaa. Ei ole liian kuuma, joki lähes tyyni. Pari vuotta vanhaan vajaan on mukava kuitenkin tulla. Kalusteet ovat kunnossa, boatman hoitaa heti kaikki kuntoon jos jokin menee vialle. Veneitä riittää, kahdeksikkoja vajasta löytyy yhdeksän, perämiehellisiä pariaironelosia neljä tai viisi, muutama perämiehellinen nelonen, ip kaksikoita kahdeksan ja yksiköitä pitkälle toistakymmentä. Lisäksi harjoitus yksiköitä, ja muutama harjoitusyksikkö sivutuilla.

Vajaa ja kalusteita käyttää ainoastaan yksi yksityinen poikakoulu. Kaikki toiminta tähtää pärjäämiseen koulujenvälisessä kisoissa kahdeksikolla. Sarjoja ja tasoja on monta, mutta ykköskasiin satsataan todella paljon. Valinta niin ykkös kuin muihinkin kaseihin tapahtuu yksinkertaisesti laskemalla kahden testin tulokset yhteen ja siitä rankataan kahdeksan parasta ykköskasiin ja jne. Testit ovat 2000m ergolla ja 1500m yksiköllä. Testit tehdään kolmesti kauden aikana, testien välillä valituilla kokoonpanoilla harjoitellaan pääsääntöisesti. Kerran viikossa käydään yksiköllä, kerran viikossa ip kaksikolla ja kasilla soudetaan yleensä 3 kertaa. Nämä treenit aamuisin ennen koulua. Kouluaikana iltapäivisin on kolmesti puntti/ergotreenit.

Vanhemmat ovat aktiivisesti toiminnassa mukana. Jokaisen aamutreenin jälkeen on 4-5 vanhemman ryhmä valmistanut pojille aamupalan vajalle valmiiksi. Veneet vajaan, suihkuun, kouluvaatteet päälle ja aamupalalle. Yksi äiti organosoi ja hoitaa aamupalan hankinnat, vastaa siitä, että aina on riittävän monta vanhempaa paikalla. Koulun ravintoekspertti suunnittelee tarjoiltavan aamupalan. Tosin sen laadusta urheilijalle voidaan olla montaa mieltä. Usein se sopii paremmin tällaiselle mahakkaalle valmentajalle.

Pari kuvaa vajasta sisältä, kuvissa näkyy myös valmentajaveneet ja niille tehty oma vaja.

Nousu ja laskuvedestä johtuen moottorineitä ei koskaan voi jättää veteen. Veneet lasketaan ja nostetaan jokaisessa treenissä erikseen. Jokaisen veneen pohjassa on kiinteästi pyörät, mitkä helpottavat nostoa ja laskua huomattavasti.

Brisbane joki on kaunis paikka harjoitella. Moottorivenitä löytyy moneen lähtöön, erityisesti pahoja ovat citycat-veneet. Ne kulkevat edestakaisin kuskaten niin turisteja kuin töihin kulkevia ihmisiä. Ne ovat vesibusseja, ja kaiken lisäksi ilmaisia. Ihmiset käyttävät niitä tosi paljon. Niillä on omat aikataulut ja asemat minkä välillä ne sukkuloivat jatkuvasti tehden valtavia aaltoja.

Citycat ei ole ainoa mikä tekee aaltoja...

Maisema kaupunkiin päin...

Tänä aamuna ohjelmassa oli soutumaraton, ihmettelin mitäköhän silloin tehdään. Aamulla selvisi, eväät mukaan ja mahdollisimman pitkälle. Ja mehän mentiin, takastullessa heiteltiin kysymyksiä, lähdinkö näyttämään pojille missä se Suomi oikein sijaitsee. En ollut ihan tarkkaan ymmärtänyt mihin saakka meidän kuului mennä, mentiin vähän pitkälle. Kukaan ei ole kuulemma ennen käynyt niin pitkällä, mittariin tuli oikeasti maratonin verran. Satama-altaassa liikkuikin sitten jo vähän isompia veneitä ja niistä syntyi myös vähän isompia aaltoja...

YLPEÄT VANHEMMAT

2007-11-07T19:11:00.000+10:00

Se miten nopeasti lapset omaksuvat vieraan kielen on ihan käsittämätöntä. Lapset ovat nyt käyneet neljä viikkoa koulua ja heidän englannin kielensä alkaa sujua. Otsolla oli Suomesta parin vuoden opit koulusta, Almalla ei ollut minkäänlaista kokemusta englannista. Otso näytti pari päivää sitten aineen minkä hän oli kirjoittanut, oli mieletöntä tajuta että poikahan osaa englantia. Alma tuli tänään koulusta kotiin ja näytti koulusta saamansa kunniakirjan. Oli jaettu koko alakoulun edessä juhlasalissa. Lapsi onnesta iloinen ja vanhemmat ylpeitä kotona.

Eilen ja tänään on satanut ja vielä pari seuraavaakin päivää pitäisi ennustusten mukaan sataa oikein roppakaupalla. Se miksi tästä kirjoitan johtuu siitä, että sateista on tullut harvinaisia. Olemme olleet täällä kohta pari kuukautta ja sinä aikana on satanut ainoastaan parina päivänä ja ainoastaan ripauksen verran. On oikeasti ihmeellistä mennä ulos ja todeta että täällä tosiaan sataa vettä.

Edelliseen blogitukseen laitoin kuvan rannalta missä oli nousuvesi, nyt samasta paikasta toisesta suunnasta kuva missä vesi on jo selvästi laskenut. Veden lasku tapahtuu hämmästyttävän nopeasti, kiire tulee päästä alta pois jos on veneellä lähellä rantaa...

Meillä on kotona aloitettu uusi harrastus, tavoitteena kärrynpyörä ja käsillä seisonta. Lattia vain tömisee iltaisin kun lapset vuorotellen yrittävät temppujansa. Kärrynpyörät alkaa pikkuhiljaa sujua, Alma edellä ja Osmo perässä. Isä, Isä miten meni??? Hauskaa ja välillä jopa jännittävää seurata, pelottaa mikä paikka hajoaa, luut vai huonekalut...

Mikail arvasi ääniarvauksen oikein, kysymyksessä sammakon kutsuhuuto. "Nyt olis aika aloittaa säpinät". Nauhoitin äänen eräänä iltana, sammakkoa ei näkynyt, ääni vain kuului ja kuuluikin kovaa. Eräänä aamuna oli yksi tällainen kaveri loikkinut meidän uima-altaaseen, ja heti kameran kanssa paikalla.

Viikot vierii

2007-10-29T15:58:00.000+10:00

Edellisestä päivityksestä on taas kulunut hetki. Aika rientää kuin siivillä, tekemistä riittää, ja uutta tapahtuu koko ajan. Viimeiset yhdeksän päivää olen viettänyt "kouluttamassa" itseäni. Olen nyt level 3 Accreditoitu valmentaja täällä Australiassa, tosin minulta puuttuu vielä harjoittelu. 30 tuntia mentorin valvonnassa. Valmentaja koulutusjärjestelmä on 4 tasoinen, viimeinen on yli vuoden mittainen ja toteuteaan yhteystyössä yliopiston kanssa. Lähdin kurssille pelkästään kielitaidon takia, tosin tutustuin myös uusiin ihmisiin ja sain luotua uusia kontakteja. Kurssin anti tiedollisesti ei oikeastaan tarjonnut mitään uutta, muutama mielenkiintoinen pointti. Mielenkiintoiseksi asian teki se, että kaikki luennoitsijat työskentelevät soudun parissa kokopäiväisesti. Esim psykologian luennoitsija toimii soutupsykologina... Teen koko kurssista yhteenvedon ja laitan sen tänne blogiin, kunhan kerkiän. Jamppamaiseen tyyliin kyseenalaistin yhden luennoitsijan esitystä (huonolla englannilla), mutta lopputuloksena hän tarjosi minulle töitä? Näin täällä...
Viime päivityksessä mainitsin, että olemme asettuneet asumaan omaan kämppään. Tässä muutama kuva talosta ja sen ympäristöstä.

Autokatos hallitsee talon näkymää edestä päin.

Tunnusmerkkinä talon kohdalla valtava puu kahdesta suunnasta...

Takapihalla on iso terassi, jossa on hyvä vahtia lasten uiskentelua. Aamupala, ruokailut ja iltapala on miellyttävä nauttia katoksen alla. Lämpö aamuisin ja iltaisin on todella miellyttävä, päivisin on jo nyt näin keväisinkin liian kuuma... Hankimme polkupyörät kaikille ihan heti, peräkärryä pyörään emme ole vielä löytäneet mistään. Täytyyhän vauvankin päästä heti matkailemaan lähiympäristöön hänen synnyttyään. Tammikuun lopulla...

Uima-allas on sopivan kokoinen, siinä pystyy jopa itsekin hieman uimaan. Syvyyttä toisessa päässä pari metriä, joten lasten hyppelyt voi rauhassa toteuttaa. Kuvassa Osmo on juuri oppinut uimaan ilman kellukkeita. Harjoitus tekee mestarin, kolmesti päivässä altaassa on selvästikin tuottanut tulosta. Kuvassa näkyy myös sininen letku ja imuri, kreepy krowler, kyseinen "monsteri" pitää altaan siivouksesta huolta.

Maisema kilometrin päässä olevasta rannasta. Taustalla näkyvät leikkipuistot ovat ihan mielettömiä. Puistot on tehty niin että siellä tarjotaan monenlaista haastetta ja tekemistä. Erilaisia kiipeilytelineitä, joissa kehittyvät niin lihakset kuin tasapaino. Välillä ihan huimaa katsella lasten tekemistä, mutta vain tekemällä oppii ja kehittyy. Kuvassa näkyvä vesi on nousuveden aikaan, laskuveden aikaan rannalla voi kävellä tosi pitkälle ja keräillä vaikka simpukoita... Alman lempipuuhaa.

Niitä kenguruita ja koalia kun ei vielä ollut tullut luonnossa vastaan niin lähdimme eläinpuistoon niitä katselemaan. Puisto oli tosi kiva, siellä pääsi tutustumaan mm. kenguruihin tosi läheltä (omalla vastuulla) niille varattuun aitaukseen. Kengurut ovat todella taitavia nyrkkeilijöitä, jos niitä ärsyttää liiaksi???

Koala esityksen jälkeen niitä pääsi silittämään, Alma ryntäsi heti tutkimaan niiden turkkia.

Käärmekammoisena (minä) oli mielenkiintoista päästä kokeilemaan miltä käärme oikeasti tuntuu. Limaisen liukas... hyvin epämiellyttävä. Tosin ehkä seuraavalla kerralla kun näen käärmeen, en säiky enää ihan yhtä paljon.

Viimeiseksi pieni arvoitus kaikille, vastailkaa kommentti laatikkoon. Mikä on videossa kuuluva ääni, taustalla kuuluu Osmon huutelua, se ei ole se ääni mitä ihmetellään???

ILMAN NETTIA

2007-10-09T12:46:00.000+10:00

Hiljaiseloa jatkuu viela vahan aikaa, olemme menneet paikasta toiseen ja olleet muiden nurkissa. Nyt siihen tuli vihdoin stoppi. Loysimme oman kodin, olemme tehneet vuokrasopimuksen. Nyt pikkuhiljaa asetumme taloksi ja saamme muutenkin elamaa jarjestykseen. Nyt pystyy suunnittelemaan tekemisiaan edes muutaman paivan paahan. Saamme netin kotiimme 17.10., joten sen jalkeen kaikki yhteyden pito helpottuu huomattavasti. Siihen saakka on todennakoisesti aika hiljaista talla rintamalla. Tamakin paivitys tapahtuu kirjastossa ilman aakkosia, joten hankalaa on...

Talomme on sopivan kokoinen; makuuhuoneita nelja, olohuone, ruokailutila ja riittavan kokoinen keittio. Luxusta loytyy pihalta, mukavan kokoinen uima-allas. Lapset viettavat siina noin puolet paivasta. Toki siina itsekin mielellaan kay virkistaytymassa...

Otso ja Alma aloittivat tanaan koulun, eilen tutustuttiin, vaikutti tosi kivalta. Toki pieni kieliongelma on, mutta ei se nayttanyt menoa hairitsevan. Molemmilla hirvea hinku aamulla lahtea tutustumaan uuteen kouluun ja kavereihin. Toivottavasti paiva oli odotusten vaartti (ovat koulussa parhaillaan). Ekana paivana Nina on lasten mukana koulussa helpottamassa sopeutumista. Tosin sain parin tunnin jalkeen tekstiviestin, etta lapset olivat sanoneet aidille: lahde jo kotiin...

Omatkin asiat alkavat hahmottua. Huomenna menen haastatteluun Rowing Queenslandin toimistoon. Minun pitaisi accreditoida itseni valmentajaksi ja haastattelun idea on arvioida minka tasoinen valmentaja olen, palkkaus menee suoraan sen mukaan minkatasoinen valmentaja olet. Pienoinen kieliongelma saattaa tulla, minulta vaaditaan mm. ihmisen anatomian hallitseminen. Uskoisin suoriutuva suomen kielella, mutta katsotaan miten kay englanniksi???

Kaikesta lisaa sitten kun saamme oman nettiliittyman ja oman koneen, missa on myos ne pari puuttuvaaa kirjainta. Yritan kayda aina valilla tsekkaamassa emailit, joten sita kautta kuulee kuulumisia parin seuraavan viikon aikana.

Reilu viikko takana...

2007-09-22T16:56:00.000+10:00

Nyt kun olemme olleet tuntemattomassa reilun viikon on syytä ihmetellä monia asioita. Olemme viettäneet kyseisen ajan Ninan serkun luona. Näin totuttelu paikallisiin tapoihin ja kulttuuriin on ollut helpompaa. Viikon aikana blogin päivitys on ollut hankalaa, joten nyt tulee sitten oikein kunnolla...

Ensimmäisenä lentokentältä majapaikkaan mentäessä olin monesti huutaa kuskille varo, mutta onneksi joku oli keksinyt siirtää ihmiset väärälle puolelle tietä ajamaan. Olen nyt viikon päivät ajellut itsekin väärällä puolella ja voin sanoa sen sujuvan yllättävänkin helposti. Autot samalaisia kuin Suomessa, tosin vain merkkisiä. Sama auto eri nimellä, toisaalta moottorit ovat erittäin suuria. Varmaan johtuen bensan hinnasta. Bensa litra maksaa noin 70 centtiä. Meidänkin autossa Ford Falcon, farmari moottori on 4 litrainen. Kulutus sen mukainen, muttu kyllä sillä pääsee... Niin ja kengurupuskuri on vakiovaruste =)

Täällä ei ainoastaan tie ole väärällä puolella tietä, vaan esim valokatkaisijat painetaan eri päin kuin meillä. Suurin osa ovista aukeaa sisälle päin, niin että niitä on mahdollisimman hankala käyttää kolhimatta itseään.

Vaikka ihmisiä on paljon, asumme kuitenkin miljoonakaupungissa, niin luontoa ei ole unohdettu. Puistoja ja lasten leikkipaikkoja on joka puolella. Ja toisaalta luonto on joka päiväistä elämää... Pihakalusteiden yläpuolella syödessämme alkoi ropista ja ihmettelimme mikä se on, ja gekkohan se siellä.

Olen elämäni aikana syönyt monet banaanit ja aina luullut, että banaanin tertut roikkuvat alaspäin. Mutta täällä Ninan serkun pihallahan kasvaa banaaneita, ja tertut ylöspäin

Auton moottoreiden lisäksi lähes kaikki muukin on muutamaa numeroa suurempia kuin Suomessa. Hämähäkki keittiön lattialla.

Ja käärme luikertelemassa talon edessä kadulla... Ei mikään miellyttävä näky.

Luonto mykistää välillä kauneudellaan. Lukuisia sateenkaari papukaijoja takapihalla, tässä yksi kauniine väreineen.

Mitä lapset tekevät Suomessa kun nähdään lämpimän näköinen joki, jossa olisi helppo mennä uimaan. Vaattet pois ja veteen, täällä on syytä varoa vähän...

Monen näköistä on jo tullut nähtyä mutta vaikuttavimpiin kokemuksiin kuuluu ehdottomasti oikeaan aitoon Australialaiseen luontoon tutustuminen, joka pitää sisällään kunnon puskapaskat ja ruokailut nuotiolla. Luonnon soputumiskykyä kuvaa hyvin paikallinen "black Boy" -kasvi.

Kasvi on komeimmilaan kun sen runko on hyvin hiiltynyt rungostaan metsäpalojen jäljiltä. Metsäpalot ovat arkipäivää kuumuudesta johtuen. Vietimme pari päivää alueella, missä edellinen kunnon 50 neliökilometrin metsäpalo riehui 2002. Paloa ei saatu hallintaan kuin vasta sen saavuttaessa ympärillä olevat moottoritiet. Palo saatiin sammutettua tieltä käsin, kun sillä ei ollut enää mitään poltetavaa, edessä tie palomiehineen ja takan hiiltynyt metsä. Nyt viisi vuotta myöhemmin ainut mistä huomasi palon täällä olleen, oli hiiltyneet puut noin kymmeneen metriin. Muuten luonto oli kaunista ja rehevää. Tässä juva hilltyneestä "black boy"n rungosta.

Ajelimme maasturilla pitkin metsiä, järjettömän jyrkkiä rinteitä, pysäköimme ja vaeltelimme jaloin ympäriinsä ihmetellen luonnon monimuotoisuutta. Oppaana Ninan serkun mies, Phil, Aussi keskeltä Outbackiä. Löysimme niin Dingon kuin Wallabin (pieni kenguru) pesiä, valitettavasti itse eläimiä ei näkynyt. Dingot kuulemma ammutaan, koska ne syövät Wallabeita. Etsimme yöllä valon heittimen avulla myös koalia puista, minä ajoin ja Phil tähysteli. Ei löytynyt, tällä kertaa. Liito-oravan pesä puun rungon sisällä.

Maisemat kuin lapissa, erotuksena puut ja lämpö. Täällä valta puu on eucalyptus -puu, sitä kasvaa joka paikassa. Ja lämpötila näin keväällä päivisin siinä kolmenkymmenen tuntumassa, öisin läpö laskee noin viiteen. Tämä tarkoittaa, että öisin on kylmä. Täällähän ei taloja osata eristää ollenkaan. Aamulla kun herätään, avataan kaikki ovet ja ikkunat, jotta sisälle saataisiin edes vähän lämpöä. Iltapäivällä nuotio pystyyn ja ruuan laittoon...

Ja VARMASTI monessa mukana ollut maasturi...

Olemme nyt muuttaneet "omillemme", lähdimme aamulla kohti uutta asuntoa... ja vielä yhtä iloisina kuin lähtiessämme Suomesta...

Missä on menty I

2007-09-01T01:30:00.000+10:00

Canottieri Sabaudia...

Hyvissä keleissä mentiin lähes poikkeuksetta.

Katse tiukasti veneen perässä...

Pientä eroavuutta soutajien ja melojien menemiseen, simpukan viljelijät.

Valloitimme myös vuoren, tosin autolla...

luontokuvaaja?

"ja poseeraus"

Mikä siihen kuvan alareunaan ilmestyi? Jaa Carloshan se kurkottaa...

Viime vuoden satoa

2007-08-26T23:35:00.000+10:00

Ulla aloitti MM-kisaurakan Belgian Hazewinkelistä. Carloksen viime hetken neuvot ja muistutukset...

Ulla ei vielä ihan voittanut, mutta uskon hänen myös vielä voittojakin saavuttavan... Sitten teen oman voitontanssin Ullalle (varo vaan), tässä tyylinäyte by New Zealand.

Seuraavat kisat olivat Englannissa, Eton. Aamu ruuhkaa harjoituksissa ennen kisojen alkua, yritäpä ottaa nostaja vapaasti oman treenin häiriintymättä.

Aina kun Suomalainen voittaa ruotsalaisen voi vain olla tyytyväinen ja hymyillä...

Maailman kuusi parasta naista yksiköllä, vuosimallia 2006.

Ja seuraavassa läöhdössä olivat kuusi parasta miestä...

Viime vuonna arvokisoista ei mitaleja ollut kotiin tuotavaksi, mutta kesällä niitäkin saatiin. Minnan ja Sannan hopeiset mitalit Luzernista.

Viimeistä kertaa...

2007-08-26T19:07:00.000+10:00

Päivät käyvät vähiin ennen kuin otan elämässäni toistaiseksi suurimman askeleen. Muutto Australiaan on joka päivä lähempänä. Nyt kun lähtöön on enää pari viikkoa jäljellä, monet asiat pyörivät mielessä monessakin mielessä. Matkan pituus on vielä täysi arvoitus, olenko reissussa muutaman kuukauden ja tulen maitojunalla takaisin vai viivynkö matkassa useita vuosia. Tarkoituksena on tulla takaisin, kunhan olen oppinut uutta kulttuuria ja kenties lisännyt soututietouttani. Aika näyttää miten käy…

Alku viikosta käydessäni Imatralla hakemassa Ilolan venettä MM-kisoihin vietäväksi, tajusin konkreettisesti mitä kohta on edessä. Olin toistaiseksi viimeistä kertaa Imatralla. Pienet jutustelut Veikon ja Päikin kanssa rannassa ovat pian mennyttä aikaa, haikeus iskee monelta syrjältä. Matkalla katselin Suomalaista maalaismaisemaa, mitä vastaavaa ei muualta maailmasta löydy. Liikkuminen on vaivatonta, kaikki tiet ovat tuttuja ja turvallisia. Siihenkin tulee iso muutos, Australiassa joutuu istumaan oikealla ja ajamaan vasemmalla puolella tietä. Nurinkutista, mutta ymmärrettävää, kävelleenhän siellä myös pää alaspäin.

Laivamatkalla Rostockiin yritin sumun keskeltä katsella Itämeren aaltoja ja ihailla maisemia, mitä en tule myöskään vähään aikaan näkemään. Moottoritiet läpi Saksan ovat tulleet kohtalaisen tutuiksi, varmaan ainoita maisemia mitä en tule kaipaamaan. Kulkeminen sinällään läpi Saksan on hyvin vaivatonta ja nopeaa, mutta ne kiviset maisemat ja ruuhkaiset monikaistaiset tiet…

Vihdoin päästyäni perille, tuli huomattua viime viikkojen kiire. Lastia purettaessa huomasin lastanneeni Matille väärät hankaimet. Oikeat lähtivät pikana Suomesta tulemaan, joten toivottavasti perjantaina homma jatkui omilla hankaimilla. Toivottavasti ei vaikuttanut keskittymiseen tulevassa koitoksessa. Münchenin valtava souturata herättää aina tietynlaista kunnioitusta, paikka on karu betonielementti - mutta valtava. Kilpailut tulevat varmasti onnistumaan ja suomalaisten menestys on parempaa kuin moneen vuoteen. Mitali ei olisi yllätys, suurimpana tavoitteena on lunastaa paikka ensi vuoden Olympialaisiin. Siellä sitten viimeistään näytetään pikkuisen Suomen suuruus…

Viimeinen itku lähtee varmaan poistuessa omin käsin tehdystä talosta, jossa on viimeiset reilut kolme vuotta tullut asuttua. Muistot niistä hikisistä tunneista taloa pakertaessa kultaantuvat ja ajatus jopa uuden talon tekemisestä nousevat mieleen. Järjellä ajateltuna ne reilut 2500 tuntia vuodessa oman työn ohessa, minkä siellä aikaa vietin taloa tehdessä, eivät houkuttele sitä tekemään uudestaan – ainakaan ihan heti.

On monta muutakin asiaa, minkä tulen tekemään tai näkemään viimeistä kertaa Suomessa – toistaiseksi.

Soutukipinä syttyi...

2007-08-16T05:00:00.000+10:00

Nyt kun olen siivoskellut omia valokuva albumeja, tulipahan mieleen miten tämä soutuhomma oikein on lähtenyt alulle.

Elettiin vuoden -83 kevät talvea, kun osallistuin Turun Soutajien soutukouluun. Kipinä soutuun oli syttynyt. Muutama vuosi myöhemmin saavutin ensimmäisen SM mitalin B-poikien pariairokaksikossa.

Kuvia vuosien varrelta...

Vuonna-90 ergo SM-kisoissa soudettiin ensiksi alkuerät, joista 12 parasta finaaliin. Finaalissa ei aina enää pystynyt samaan kuin alkuerässä...

Finaalin voitosta käytiin oma kilpailu, Pertti Karppinen Suomesta ja Juri Jaanson Virosta...

Vaikka tosissaan on menty, niin kyllä aina on myös osattu viihtyä...

Nyt monta vuotta soutukipinän syttymisestä, voinen todeta ettei kipinän hehku ole yhtään heikennyt... päinvastoin. Tässä blogissa voit seurata ajatuksiani liittyen soutuun tai ihan mihin tahansa, mikä herättää ajatuksia tai kiinnostusta. Kamera on myös kiertänyt mukanani monessa paikassa... Julkaisen myös parhaimpia otoksia vuosien takaa.

Kuukauden kuluttua matkatessani maapallon toiselle puolelle, tulen tässä blogissa varmasti pohtimaan miten elämä sujuu väärinpäin...